Patrik Drake astuu Porin teatterin johtoon

Porin teatterin uudeksi johtajaksi on kutsuttu Patrik Drake Turusta. Teatterisäätiön hallitus päätti asiasta yksimielisesti.

52-vuotias Drake on toiminut viimeksi johtajana Åbo Svenska Teaterissa. Hän johtanut myös Teatteri Hevosenkenkää. Ohjaajana hän toiminut muun muassa Svenska Teaternissa ja Wasa Teaterissa sekä freelancerina.

Drake aloittaa Porissa elokuun alussa. Sopimus on määräaikainen. Ensimmäinen jakso kestää kolme vuotta, jonka jälkeen on mahdollisuus kahden vuoden jatkoon.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.