Petrus Schroderus voitti Timo Mustakallio-laulukilpailun

Oululainen tenori Petrus Schroderus on voittanut Timo Mustakallio -laulukilpailun.

Oululainen tenori Petrus Schroderus (s. 1973) on voittanut Timo Mustakallio -laulukilpailun illalla Olavinlinnassa. Tunnustus on 6 000 euroa.

Toisen palkinnon, 1350 euroa, sai Alavudella sopraano Sirkka Lampimäki (s. 1973).

Tilaisuudessa myönnettiin myös Suomen kulttuurirahaston Eero Rantalan rahaston 3500 euron palkinto, jonka sai helsinkiläinen bassobaritoni Mika Kares.

Tuomaristo eli Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja Raimo Sirkiä ja kamarilaulaja Matti Salminen luonnehtivat finaalia korkeatasoiseksi. Laulajilta löytyi jaloja ääniä ja paljon osaamista.

- Täytyy muistaa, että Timo Mustakallio haki tänne lavalle lahjakkaita nuoria ihmisiä, ei sen hetken parasta laulajaa vaan potentiaalia tuleville vuosille, Matti Salminen muistutti.

Varsinaista tenoriääntä ei Suomessa ole paljon kuultu, joten tuomaristo toivookin, että Schroderus löytää opettajan, joka saa esille vielä taka-alalla piilevän äänen.

Oopperalaulaja Timo Mustakallion lahjoittamasta apurahasta on kilpailtu vuodesta 1974 joka toinen vuosi Savonlinnan oopperajuhlien yhteydessä. Kilpailun tarkoituksena on auttaa nuoria ja lahjakkaita suomalaisia laulajia kehittämään taitojaan.

Alkuerässä kilpaili viisitoista laulajaa. Heistä kahdeksan selviytyi finaaliin.

Kilpailun alkuerä alkoi puoli tuntia myöhässä aamupäivällä, kun venäläinen puutavara-alus törmäsi Olavinlinnan ponttonisiltaan niin, että silta vaurioitui ja yleisö piti kuljettaa Olavinlinnaan lautalla. Finaali alkoi kuitenkin ajallaan kello yhdeksäntoista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.