Pienituloiset ilmaiseksi näyttelyihin ja teatteriin – Espoo raivaa esteitä kulttuuririentojen tieltä

Espoo on ottanut käyttöön ilmaiset kulttuuripalvelut pienituloisille kaupunkilaisille. Viime vuonna kokeiltu Kaikukortti on nyt vakiinnutettu osaksi kaupungin sosiaalitoimen työkalupakkia.

Esimerkiksi Näyttelykeskus WeeGee, Gallen-Kallelan museo, useat festivaalit ja Espoon kaupunginteatteri ovat nyt maksutta tarjolla Kaikukortin haltijoille. Korttia jakaa asiakkailleen Espoon sosiaali- ja terveystoimi.

– Työntekijämme tapaavat asiakkaita muutenkin, ja siinä on luontevaa kysyä asiakkaalta tai asiakasperheeltä, että pääsettekö osallistumaan kulttuuriharrastuksiin ja onko raha sen esteenä, kuvailee aluepäällikkö Tapio Nieminen Espoon kaupungin aikuisten sosiaali- ja terveystoimesta.

Espoossa kortteja myönnetään mahdollisimman joustavasti ilman byrokraattista tuloseurantaa ja -selvityksiä.

Viime vuoden pilottivaiheessa kortteja jaettiin 800 kappaletta, ja niitä käytettiin vaihtelevasti. Tänä vuonna kysyntä näyttäisi nousevan samalla kun mallia on hieman hiottu.

– Näyttelyihin pääsevät tietenkin kaikki ja niin monta kertaa kuin haluavat, mutta teattereissa paikkoja on rajoitetusti käytettävissä tähän tarkoitukseen, sanoo Nieminen.

Kaikukorttilaiset Kyösti Kolehmainen ja Kari Rantanen kehuvat korttia hyväksi.

– Kaikukortin innoittamana vein äitini teatteriin. Esitys oli hauska, ja äiti nuortui sillä reissulla, kertoo Kaikukortti-kokemuksistaan Kari Rantanen.

Rantanen sanoo, että ilman korttia hän olisi jäänyt paitsi kulttuurinautinnoista. Kyösti Kolehmainen pitää erityisen hyvänä sitä, että kortti kannustaa ihmisiä liikkeelle ja edes hetkeksi pois kotinurkista.

– Se on kaikkein parasta. Liike on tärkeintä, ja siihen tämä kortti innostaa. En minä ennen juuri näyttelyissä käynyt, mutta kortin myötä olen käynyt täällä WeeGeessäkin jo neljä kertaa, kuvailee Kolehmainen.

Kyösti Kolehmainen on ystäväpiirinsä puuhamies, joka on kannustanut tuttaviaan hankkimaan kortin.

– He ovat sitten minua kutsuneet mukaan ja niin on porukalla käyty esimerkiksi juuri näissä näyttelyissä, sanoo Kolehmainen.

Näyttelykeskus WeeGee haluaa olla työssä mukana, koska kulttuuri kuuluu kaikille. Väljissä näyttelytiloissa Kaikukortti-toimintaa on helppo pyörittää.

– Meillä ei ole rajoitteita, porukkaa mahtuu tänne paljonkin, mutta ainakaan vielä ei ole nähty kaikukorttilaisten ryntäystä, kertoo aulapalveluvastaava Tanja Kneckt Näyttelykeskus WeeGeestä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.