Pirkko Saision Baikalin lapset Kom-teatterissa

Kom-teatterin syksyn kotimainen uutuusnäytelmä on Pirkko Saision kirjoittama Baikalin lapset, jonka kantaesitys nähdään keskiviikkona 30. lokakuuta.

Näytelmä alkaa siitä, kun nuoruutensa 1970-luvulla eläneet entiset taistolaiset järjestötoverit kokoontuvat perinteiseen vapunviettoon omakotitaloon Helsingin Puu-Käpylään. Esitys liikkuu monessa paikassa ja kahdessa ajassa. Aikuisten ystävysten lapset viettävät vappuriehaansa omalla tahollaan Helsingin kaduilla ja puistoissa. Illan mittaan aikuisten ja lasten tiet risteytyvät.

-Toinen aikataso nykyhetken lisäksi on 70-luvulla, Saisio kertoo.

-Ja näytelmän "lapset" esittävät myös omia vanhempiaan nuorina, kuvaa Saisio.

Ensi kertaa ammattiteatterissa ohjaavaa näyttelijä Timo Torikkaa näytelmän muoto miellyttää.

-Teatterissa minua on erityisesti viehättänyt juuri mahdollisuus manipuloida aikaa, ajassa liikkuminen - ja muistaminen, kertoo Torikka.

Muistamista ja muistoja kirjoissaankin paljon käsitellyt Saisio muistuttaa, että menneisyys elää meissä kaikissa joka hetki.

-70-lukua on vaikea käsitellä, pienehkö liike herätti ja herättää niin voimakkaita tunteita. Ulkopuolisen on ylipäänsäkin elämässä helppo ottaa kantaa toisten ratkaisuihin, mutta kun olosuhteet ovat tietynlaiset, ihminen käyttäytyy tietyllä tavalla, toteaa Saisio.

Näytelmä on Saision mukaan jollakin tapaa moraalisfilosofinen. Siinä käsitellään muun muassa vuosien takaista petosta.

-Fasismin alku on siinä, etteivät ihmiset tunnista itsessään olevaa mahdollisuutta heikkouteen tai petokseen. Että vain tuomitaan muiden tekoja, kuvaa Saisio.

-Mutta näytelmä on myös hauska. Ulospäin taistolaiset saattoivat näyttää tosikkomaiselta rintamalta, mutta oli meillä kyllä ironian ja huumorin tajuakin.

Saisio esittää näytelmässä vankileiriltä vapautunutta ugrikirjailijaa. Muissa rooleissa nähdään muiden muassa Hannu-Pekka Björkman, Pekka Valkeejärvi, Eero Aho ja Marja Packalén. Teatterikorkeakoulusta näytelmässä vierailevat Eero Milonoff, Elsa Saisio, Suvi-Sini Peltola ja Lotta Lindroos.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.