Pohjoismaiset elokuvat juhlivat lastenelokuvien festivaalilla

Oulun kansainvälisen lastenelokuvien festivaalin parhaat elokuvat olivat tällä kertaa tanskalaista ja norjalais-ruotsalaista tuotantoa. Nyt jo 21. kerran järjestetyn festivaalin tulokset julkistettiin Oulussa tänään.

Oululaisista 9-12-vuotiaista lapsista koostunut raati valitsi kilpailusarjan parhaaksi elokuvaksi tanskalaisen Hans Fabian Wullenwebergin ohjaaman elokuvan Kiipeä, Ida! Tähtipoika-veistoksella ja 3000 eurolla palkittu elokuva oli raadin mielestä jännittävä, hauska ja siinä oli omaperäinen juoni.

Cifej-tuomaristo valitsi festivaalien parhaaksi norjalais-ruotsalaisen elokuvan Verivala, jonka on ohjannut Lars Berg. Tuomariston mielestä Verivalassa on upea käsikirjoitus ja sen ohjaus on määrätietoinen sekä osaava.

-Filmi muistuttaa meitä kaikkia siitä, millaista on, kun lapsi yhtäkkiä pakotetaan kohtaamaan aikuisten suuret mysteerit - kuolema ja rakkaus, totesi tuomaristo, johon kuuluivat ohjaaja John Hay, festivaalijohtaja Kathleen Aubry sekä näyttämö- ja sirkustaiteen ohjaaja Anna-Kaisa Järvi.

Oulun lastenelokuvien festivaalien kilpasarjaan osallistui tänä vuonna kaikkiaan 13 elokuvaa. Cifej-raadin mielestä elokuvien taso oli hyvä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.