Porin juhlassa tuumailtiin teatterin roolia

-Teatterin tulee voida kulkea yleisönsä edellä eikä sitä myötäillen, linjasi teatteritieteen professori Pirkko Koski Porin teatterin 70-vuotisjuhlassa tänä iltana. Pirkko Koski muistutti juhlapuheessaan, että katsojan odotuksia leimaavat aiempien teatterikokemusten synnyttämät mielikuvat.

-Niitä taas ei synny, elleivät uudet kokemukset riko - joskus rajustikin - aikaisempia odotuksia ja kokemuksia.

Koski kertoi mieleensä jääneen Porista erityisesti sellaisia esityksiä, jotka ovat "aikanaan synnyttäneet kriittistä keskustelua ja myöhemmin kirjattu merkkitapahtumiksi".

Pirkko Koski nosti mahdolliseksi suuntaviitaksi ranskalaisen Romain Rollandin kansanteatteria koskevan julistuksen sadan vuoden takaa.

-Vaikka teatteri on noista vuosista itsenäistynyt ja menettänyt aatteelliset siteensä ja vaikka julistuksen valvova henki sopii huonosti ravistamaan pyrkivälle taiteelle, julistuksen keskeinen sisältö 'ilo, energia ja äly' on sisällytettävissä osaksi erilaisia tavoitteita.

Porin kaupunginteatteri syntyi syntyi 70 vuotta sitten, kun Työväen Teatteri ja Porin Näyttämö yhdistettiin. Se sai kodikseen vuonna 1884 vihityn teatteritalon. Porin teatterijuhlassa jaettiin parikymmentä alan ansiomerkkiä. Mm. teatterinjohtaja Reino Braggea muistettiin 20 vuoden työstä.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.