Provinssissa villinnyt Manowar-päällikkö onnitteli kansanedustaja Johanna Sumuvuorta

Suomessa koettiin eurovaalien alla pienimuotoinen hevikohu, kun kansanedustaja Johanna Sumuvuori ruoti Provinssirockin tarjontaa kolumnissaan.

Hevipuritaanit käsittivät Sumuvuoren kritisoineen raskaan musiikin ystäviä, kun hän kaipasi Seinäjoen Provinssiin esimerkiksi Manowarin tilalle kevyempiä bändejä.

Manowarin keulahahmo, basisti Joey DeMaio ei Sumuvuoren kirjoituksesta ottanut nokkiinsa.

- Lähetimme Johannalle kukkia sairaalaan ja toivomme kaikkea hyvää hänelle ja hänelle vastasyntyneelle lapselleen, lavan ulkopuolella erittäin kohteliaaksi paljastunut DeMaio kertoi.

- Itse asiassa esitimme hänelle elinikäisen kutsun. Johanna on tervetullut lavalle seuraamaan mitä tahansa keikkaamme, DeMaio sanoi.

Rumba-lehden kolumnissaan Sumuvuori siteerasi "erästä pitkän linjan musamiestä", jonka mukaan hevi ei saa pyllyä pyörimään. Hän myös mieltää hevin liian totiseksi touhuksi.

- Lupaan Johannalle, että pyllyt pyörivät keikoillamme. Lupaan, että hän näkee keikallemme hymyileviä ja onnellisia ihmisiä, DeMaio lupaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.