Puhdistuksen ensi-ilta tänään New Yorkissa

Sofi Oksasen näytelmä Puhdistus saa tänään ensiesityksensä Yhdysvalloissa, New Yorkissa. Kyseessä on ensimmäinen suomalainen näytelmä, joka sovitetaan merkittävälle näyttämölle Yhdysvalloissa.

Kutsuvierasnäytäntö on tänään ja ensimmäinen varsinainen yleisöesitys huomenna. Näytelmä esitetään kaikkiaan kahdeksan kertaa.

Puhdistus esitetään kokeellisista produktioistaan tunnetussa La MaMa -teatterissa. Näytelmän on ohjannut teatterin taiteellinen johtaja Zishan Ugurlu. Hänen ansiostaan teatterissa on nähty viime aikoina paljon nykydraamaa ulkomailta.

Mukana näytelmässä on myös suomalainen näyttelijä, sillä Martinin roolin esittää Peter Franzén.

Suomalainen, englanniksi käännetty teatteritaide on esillä muutenkin New Yorkissa, lukuteatterina esitetään seuraavien kahden päivän aikana Sirkku Peltolan Yksiöön en äitee ota ja Mika Myllyahon Paniikki.

Puhdistus jatkaa amerikkalaisnäyttämöillä myös New Yorkin jälkeen. Se esitetään toukokuussa Washingtonin La Scena -teatterissa.

(MTV3 - STT)

Katso Merja Sundströmin juttu New Yorkista (Seitsemän uutiset 10.2.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.