Putineiden rakkaustarina elokuvana

Venäjällä nähtiin eilen ensi-illassa elokuva, jonka tarina on kuin suoraan presidentti Vladimir Putinin elämästä, vaikka päähenkilön nimi onkin Aleksandr Aleksandrovitsh. Elokuvan päähenkilö on syntyisin Pietarista, puhuu hyvin saksaa, menee naimisiin lentoemännän kanssa ja saa kaksi tytärtä.

"Potselui -ne dlja pressy" (Suudelma - ei julkisuuteen) -elokuvan eilinen laajakangasesitys jäänee ainutkertaiseksi, sillä elokuvan levitetään pelkästään DVD:nä. Elokuva on hinnoiteltu kaikkien kukkarolle käyväksi - hinta on vain 168 ruplaa eli vajaat 5 euroa. DVD-levitys alkaa ystävänpäivänä 14.2.

Cosmopolitan-tyylinen melodraama

Elokuva valmistui jo vuonna 2004. Elokuvan tuottaja ja käsikirjoittaja Anatoli Voropaev on selittänyt elokuvan esityksen viivästymistä sillä, että hän oli valtiollisessa virassa eikä voinut julkaista elokuvaa ennen kuin irtisanoutui.

Elokuvan pääosan esittäjä näyttelijä Andrei Panin on venäläislehdissä luonnehtinut elokuvan tyylisuuntaa Cosmopolitan-lehden tyyliseksi melodraamaksi.

Elokuvan tekijöiden mukaan kyseessä on naisen näkökulmasta tehty elokuva. "Se on elokuva siitä, miten vaikeaa on olla presidentin vaimo", kuvailee pääosanesittäjä Panin juonta.

Elokuvan ensi-illasta poistuneet katselijat vakuuttivat, että elokuvan päähenkilö muistuttaa presidentti Putinia aina kävely- ja puhetyyliä myöten.

Putin-elokuva nähtiin valkokankaalla

Tuottaja Voropaevin mukaan elokuvassa pääpaino on presidentin yksityiselämässä, ei Venäjän poliittisissa tapahtumissa. Presidentti Putin on varjellut yksityiselämänsä hyvin lehdistöltä salassa. Hänen tyttäristään ei ole nähty kasvokuvia venäläismediassa eikä heistä tiedetä juuri mitään.

Presidentti Putinin kausi loppuu toukokuussa, jolloin uusi presidentti vannoo valansa. Presidentti Putin on ilmoittanut haluavansa jatkaa politiikassa pääministerinä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.