Raja 1918 - Lauri Törhösen elokuva koskettaa

Raja 1918 -elokuva Suomen kohtalon vuodesta - kertoo ajasta, kun Venäjän vallankumouksen rinnalla itsenäistyvä Suomi saa oman rajansa ja ihmiset alueella joutuvat sekasortoon ja kuoleman vaaraan. Neuvosto-Venäjältä Suomeen pakenevilla ihmisillä ei ole henkilöpapereita ja rajalla on tehtävä päätöksiä, ketkä pääsevät Suomeen, ketkä teloitetaan ja ketkä joutuvat karenteeniin.

Alkuperäisidea on Jörn Donnerin, jonka isä Kai Donner joutui vetämään rajaa itsenäiselle Suomelle. Elokuvassa aristokraattinen tiedemies joutuu sotilaaksi keskelle kaaosta ja joutuu päättämään ihmisten elämästä ja kuolemasta. Kapteeni von Munck joutuu erottelemaan ihmisiä tapettaviin ja niihin, jotka Suomi ottaa vastaan.

Lauri Törhösen ohjaama ja Aleksi Bardyn käsikirjoittama elokuva on vahva draama, joka koskettaa syvältä. Se on myös uudenlainen näkökulma Suomen itsenäistymisen aikaan ja siihen miten uusi raja erotti naapurit ja ystävät toisistaan. Keskellä kauhuja eletään myös vahvaa rakkaustarinaa.Kapteeni von Munckin kirjuriksi rajalla ryhtyvä idealistinen opettajatar Maaria Lintu (Minna Haapkylä) kamppailee tunteistaan kahden miehen - punapäällikön ja valkoisen komentajan välissä. Sisällisodan kahtia repimä Suomi on kostoa ja vihaa täynnä.

Törhösen elokuva on kansainväliset vaatimukset täyttävä suurelokuva , jonka näyttelijävalinnat ovat onnistuneet. Raja-aseman komentajana Martin Bahne tekee hienon roolityön aatelismiehenä, joka julmuuksien keskellä kovettaa itsensä ja tekee velvollisuutensa. Tommi Korpelan punikkipäällikkö on myös monitasoinen roolityö. Sodan raaistamassa katkerassa punikissa pilkahtaa myös herkkiä puolia. Enkelihiuksinen Minna Haapakylä ei hänkään ole koriste tai kiiltokuva. Opettaja Maaria Lintu joutuu pakkotilanteessa valitsemaan puolensa ja miettimään ihmisyyden kriteerejä.

Päähenkilön, kapteeni Munckin läheisimmät miehet Lauri Nurkse yliluutnantti Suutarina ja Hannu-Pekka Björkman vääpeli Murasena ovat elokuvan vastakohadat - Nurksen yliluutnantti sodan sadistinen kovanaama ja teloittaja, Björkmanin vääpeli humaani kansanmies, joka raja-alueen tuntevana puolustaa ihmisiä heidän syntyperästään välittämättä. Venäläisten kanssa yhteistyössä tehdyssä draamassa hienon roolin tekee myös Leonid Motsgovoi Venäjän puoleisen alueen komendanttina. Keisarivallan aristokraatti on ajautunut halveksimiensa bolshevikkien puolelle ja ystävystyy kapteeni von Munckin kanssa. Shakkia pelaavat ja konjakkia juovat komendantit pitävät kaaoksessa yllä yläluokkaisia tapojaan ja keskustelujaan. Keskeisten roolien miehitys toimii ja näyttää miten tosipaikka tuo ihmisistä esiin.

Raja 1918 on suurten tunteitten elokuva. Siinä on slaavilaista kiihkoa ja Hollywoodin romantiikkaa, mutta se ei ole pinnallinen. Lauri Törhönen liikkuu patetian rajoilla, mutta ei sorru liiotteluun. Vaikka venäläisen säveltäjän musiikki soi mahtipontisena, se sopii kohtalokkaaseen tilanteeseen ja kuvien tunnelmiin. Päähenkilöiden lisäksi kamera poimii rajalla tungeksivasta ihmisjoukosta pieniä kohtaloita ja kansankasvoja taitavasti tarinaan mukaan. Raja 1918 on yhtä väkivaltainen kuin sen kuvaama aikakin. Törhönen näyttää ajan raakuudet, muttei mässäile niillä. Esa Vuorisen kuvaus pitää kautta linjan tyylinsä ja luo elokuvaan oman tunnelmansa. Raja 1918 on Lauri Törhösen toinen sotaelokuva. Hylätyissä taloissa ja autioissa pihoissa Törhönen oli samantyyppisen aiheen kimpussa, kun ihmiset pakenivat sotaa evakkoon. Raja-elokuvassa Törhönen onnistuu paremmin. Ihmiskuvat ovat todempia.

Raja 1918 on ajankohtainen elokuva maailmassa, jossa käydään koko ajan sisällisotia ja uusia rajoja piirretään. Raja-elokuvaa valmisteltiin vuosikausia ja sen eteneminen kompuroi. Yleisradion rahoitus kaatui, kun Erkki Astala ei hyväksynyt Lauri Törhöstä ohjaajaksi ja nöyryytti elokuvan tuottajaa Jörn Donneria. Donner sai loppurahoituksen MTV:ltä ja Lauri Törhönen sai ohjata elokuvan. Raja 1918 elokuvaa voi suositella itsenäisyyden juhlavuoden elokuvana jokaiselle suomalaiselle.

Kirjoittaja on MTV:n Uutisten kulttuuritoimittaja ja kulttuuritoimituksen esimies.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.