Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali ylsi viime vuoden kävijämäärään

Elokuvafestivaali Rakkautta ja Anarkiaa houkutteli kinosaleihin reilun viikon aikana yli 61000 katsojaa, festivaali tiedottaa.

Kävijämäärä on samaa luokkaa kuin viime vuonna.  

-Ensimmäinen festivaalipäivä oli mielenilmauksen aiheuttaman liikenteen pysähtymisen takia hiljainen, mutta siitä huolimatta ylsimme viime vuoden kävijämääriin, taiteellinen johtaja Pekka Lanerva kertoo tiedotteessa.  

Elokuvia pääkaupunkiseudun teattereissa esitettiin ennätysmäärä, yli 190 pitkää ja yli 180 lyhyttä.  

Festivaalin yleisökilpailun voitti chileläisen Pablo Larrainin elokuva The Club.  

Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvajuhla järjestettiin 28:nnen kerran.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.