Riihimäen taidemuseo esittelee funimalismia

Taiteen hauskuus on katsojan silmässä ja tekijän mielessä, sanovat taiteilijat Jussi Goman ja Timo Vaittinen. He kokosivat Riihimäen taidemuseoon näyttelyn Fun!.

Kuraattorien mukaan nuoret taiteilijat olivat teemasta innoistaan. Mukana on useita ulkomaalaisia, joiden töitä ei ole aiemmin nähty Suomessa.

Näyttely osoittaa, ettei hauska taide rajoitu naivismiin. Töille on kyllä ominaista lapsenomaisuus ja värikkyys.

Goman ja Vaittinen eivät keksi aihetta, josta ei syntyisi "funimalistista" taidetta. Näyttelytyöt sivuavat jopa kuolemaa ja uskontoa. Erkki Nissinen käy videollaan päin jäykkää itämaista hallintoa.

Näyttelyn kuraattorit ovat etsineet huoneellisen hauskuutta myös museon omista kokoelmista.

Fun! avautuu yleisölle lauantaina ja jatkuu huhtikuun loppupäiviin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.