Robert De Niro johtaa Cannesin elokuvajuhlien tuomaristoa

Yhdysvaltalainen näyttelijä Robert De Niro toimii tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien tuomariston puheenjohtajana. Tapahtuma alkaa toukokuun 11. päivänä.

Tuomaristo jakaa parhaalle elokuvalle Kultainen palmu -palkinnon. Oscar-palkittu näyttelijä De Niro, 67, sanoi pitävänsä mahdollisuutta toimia maailman arvostetuimpien filmifestivaalien tuomaristossa ainutlaatuisena tilaisuutena.

De Niron elokuvista kaksi on aiemmin voittanut elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen palmun. Palkinnon saivat Martin Scorsesen ohjaama Taksikuski vuonna 1976 ja kymmenen vuotta myöhemmin Roland Joffen ohjaama elokuva Linnake.

Viime vuonna tuomariston puheenjohtajana toimi ohjaaja Tim Burton. Tuolloin Kultaisen palmun voitti thaimaalaisen ohjaajan Apichatpong Weerasethakulin elokuva Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.