"Roskan paavi" John Waters Helsingissä: Meillä on paljon yhteistä Aki Kaurismäen kanssa

Helsingissä Nightvision-elokuvafestivaaleilla vieraileva törkyelokuvien keisariksi nimetty John Waters on tunnettu shokeeraavista huonon maun elokuvistaan. Muun muassa Pink Flamingos (1972), Desperate Living (1977) sekä Hairspray (1988) ovat Watersin ohjaamia.

Olennaista miehen elokuvissa on huonon maun käyttäminen tyylikeinona ja sovinnaisuuksien rikkominen.

– Mielestäni huono maku on muuttunut hyväksi. Ainakin nykytaide käyttää huonoa makua, kuten myös komedia. Kaikki amerikkalainen huumori edustaa huonoa makua. Sitä me tuomme teidänkin maahanne, Waters nauraa.

Watersin huumorintajua on luonnehdittu tabuja murtavaksi ja täysin räävittömäksi. Tunnettu esimerkki on jättimäinen transvestiitti Divine, joka eräässä ohjaajan elokuvassa poimaisee koiran ulostetta suuhunsa.

Silti Waters kieltää, että hän haluaisi vain shokeerata elokuvillaan.

– Shokeeraaminen on helppoa, mutta en minä siksi tehnyt elokuvia. Haluan saada ihmiset nauramaan ja samalla jopa muuttamaan jotain jämähtänyttä asennettaan. Käytän huumoria selviytymiskeinona ja aseena. Vaikka ihmiset olisivat täysin päinvastaista mieltä kanssasi, he kuuntelevat, jos saat heidät nauramaan, Waters pohtii.

"Oletteko olleet kommunistinen valtio?"

66-vuotias kulttiohjaaja sanoo haluvansa puolustaa erilaisuutta ja suvaitsevaisuutta.

– Kenenkään ei pitäisi pelätä torjutuksi tulemista, vaikka olisikin erilainen. Pitää mennä rohkeasti siihen suuntaan minkä on päättänyt ja takoa päätään seinään, vaikka kuinka moni sanoisi ei. Itse sain ensimmäiset kymmenen vuotta pelkästään surkeita arvosteluita elokuvistani. Mutta jatkoin linjallani ja käytin noita arvosteluita oman työni mainostamiseen, Waters sanoo.

Aki Kaurismäen elokuvat ovat Watersin mieleen.

– Ihmiset ovat niissä niin ilmeettömiä ja Akin elokuvat ovat hauskoja. Hän tekee elokuvia tavallisista ihmisistä, jotka luulevat olevansa normaaleja, mutta ovat myös hulluja.

Siinä mielessä meillä on paljon yhteistä Akin kanssa. Hän myös arvostaa aidosti elokuviensa roolihahmoja.

John Waters on ensimmäistä kertaa Suomessa.

– Olen vasta hieman ehtinyt katsella ympärilleni. Nämä raitiovaunut sekä talot tässä Helsingin keskustassa. Arkkitehtuuri vaikuttaa jotenkin stalinistiselta. Oletteko olleet joskus kommunistinen valtio, Waters kysyy.

Ainakin puolittain tosissaan.

Katso John Watersin koko haastattelu:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.