Runoilija L. Onervan selviytymistarina esillä Helsingissä

Suomen merkittävimpiin runoilijoihin kuuluvan L. Onervan elämästä paljastuu yllättäviä puolia. Hiljan avautuneet taiteilijan arkistot kertovat vuonna 1972 kuolleen Onervan olleen myös kiihkeä kuvantekijä. Meilahden taidemuseoon Helsinkiin on koottu näyttely Valvottu yö, joka kertoo Onervan selviytymistarinan, kun hän oli suljettuna pakkohoitoon mielisairaalaan.

L.Onerva ja Eino Leino

L. Onervan elämä oli ylioppilaaksi tulosta lähtien myrskyisää. Ensin kiihkeä suhde Eino Leinoon, myöhemmin avioituminen säveltäjä Leevi Madetojan kanssa. 30-luvulla pariskunnan kohtaloksi koitui alkoholi.

- Madetojaa, joka oli professori, mies ja säveltäjä, hoidettiin yksityisessä alkoholistiparantolassa, Onerva pantiin mielisairaalaan. Tässä oli se ero: hän oli nainen ja kirjailija, kertoo L. Onerva- tutkija, kirjailija Hannu Mäkelä.

Suurisilmäiset, tuskaisatkin omakuvat kertovat Valvottu yö -näyttelyssä tästä Onervan traagisesta elämänvaiheesta. Viisi vuotta kului vankina Nikkilän mielisairaalassa 40-luvulla.Todellisuudessa Onervaa haluttiin estää häiritsemästä säveltäjämiehensä työtä.

- Se mikä on niin jännää, on että Onerva kesti sen, toisella kädellä maalasi ja toisella kirjoitti, maalasi, piirsi ja tuli sieltä takaisin, Mäkelä jatkaa.

Nikkilän vuodet olivat Onervan tuotteliainta aikaa, Mäkelä löysi hiljan avautuneista taiteilijan arkistoista kirjeitä, tuhansittain akvarelleja ja julkaisemattomia runoja.

- Runoilijana hän on ehdottomasti Suomen runouden huippua. Ja katson, että myös näissä jälkeenjääneissä runoissa on todella hienoja asioita, joita kukaan ei ole aiemmin lukenut ja joista osa tulee nyt kevään aikana julkisuuteen, Mäkelä sanoo.

Mäkelä on myös juuri julkaissut Onervan fiktiivisen elämänkerran, joka pohjautuu kirjailijan runojen tulkintaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.