Sauna ehdolla PN:n elokuvapalkintoon

Ohjaaja AJ Annilan Sauna-kauhuelokuva on valittu Suomen ehdokkaaksi Pohjoismaiden neuvoston 47 000 euron elokuvapalkintoon. Palkintolautakunnan mukaan Sauna etsii ja raivaa uusia polkuja suomalaisessa elokuvakulttuurissa.

- Se on kunnianhimoinen kauhuelokuva, joka efektien ja säikyttelyn sijaan keskittyy oman maailman ja vahvan tunnelman luomiseen. Sauna on rakennettu koskemattomalle maaperälle - joka välillä upottaa suon lailla. Joka tapauksessa Sauna todistaa, että myyttiseen suomalaiseen synkkyyteen syvälle juurtuneita synnin, katumuksen ja sovituksen teemoja voi lähestyä myös suomalaiselle elokuvalle tähän asti kovin vieraassa kauhugenressä, perustelee palkintolautakunta.

Genre-elokuva tie kansainvälisyyteen?

Sauna tehtiin pienellä alle miljoonan euron budjetilla. Sitä kuvattiin muun muassa Prahassa. Kansainväliset kuviot olivat entuudestaankin tuttuja Annilalle, sillä hän teki ensimmäisen kung-fu -elokuvamme, Jadesoturin, yhteistuotantona.

- Minä olen aina halunnut tehdä elokuvan synneistä, katumuksesta ja anteeksiannosta elokuvan. Minä en vain tiennyt, että siitä tulee kauhuelokuva, mutta nyt siitä tuli, ohjaaja analysoi elokuvansa ensi-illan aikoihin viime lokakuussa.

- Suomessa aletaan vihdoin tajuta se, että suomalaisen elokuvan nousu kansainvälisille markkinoille tapahtuu todennäköisesti genre-elokuvan kautta. Kotimaista elokuvaahan on pitkään vaivannut tietynlainen genrettömyys. On vaikea sanoa suoraan onko elokuvamme draamoja, onko ne komedioita, vai mitä ne on, arvioi Annila tuolloin MTV:n uutisille.

Sauna sai Suomen elokuvateattereissa noin 21 000 katsojaa, mutta se on kiertänyt ensi-illan jälkeen maailmalla yli 40 festivaalilla. Palkintoja se on saanut Latviasta ja Belgiasta.

Voittaja selviää lokakuussa

Suomen ehdokkaan valitsi kansallinen palkintolautakunta, jonka varsinainen jäsen on toimittaja Johanna Grönqvist ja varajäsen toimittaja Kati Sinisalo.

Elokuvapalkinto on arvoltaan 350 000 Tanskan kruunua eli noin 47 000 euroa ja se jaetaan voittajaelokuvan käsikirjoittajan, ohjaajan ja tuottajan kesken. Vuoden 2009 elokuvapalkinnon voittaja julkistetaan 21. lokakuuta. Palkittavan elokuvan valitsee kansallisista palkintolautakunnista koostuva pohjoismainen jury.

Palkinto luovutetaan voittajalle Tukholmassa 27.10. Pohjoismaiden neuvoston istunnossa. Elokuvapalkinto jaetaan tänä vuonna jo kuudetta kertaa.

Ehdokkaat Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2009 elokuvapalkinnon saajaksi julkistettiin tänään kaikissa pohjoismaissa. Ruotsin ehdokas on Mikael Kristerssonin Light Year (Ljusår), Norjan Rune Denstad Langlon North (Nord), Tanskasta Lars von Trierin Antichrist ja Islannista The Amazing Truth about Queen Raquela, ohjaus Olaf de Fleur.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.