Seun Kutin iloisen kuuloinen afrobeat on politiikkaa

Nigerialainen Fela Kuti teki afrobeatia tunnetuksi 80-luvulla Fela Kuti & Egypt 80 -kokoonpanollaan. Iloinen, tanssittava afrobeat noudattelee afrikkalaisen kansanmusiikin perinteitä kappaleilla, jotka saattavat venyä 20 minuuttisiksi. Fela Kuti kuoli 1997 aidsin runtelemana, mutta musiikki ei kuollut.

Nyt 2000-luvulla Felan paikan on ottanut hänen 26-vuotias poikansa Seun, joka kiertää maailmaa samaisen Egypt 80 -kokoonpanon kanssa. Iloinen ja lennokas musiikki ei kuitenkaan käsittele rakkausaiheita tai muuta kevyttä - suuri osa laulujen teksteistä on poliittisesti latautuneita.

- Isäni Fela kuului aikanaan liikkeeseen nimeltä MOP (Movement of the People). Siitä minulle on jäänyt vahva usko poliittiseen osallistumiseen. Ei mitään muutosta saa aikaiseksi kritisoimalla, pitää ottaa osaa.

Nuori ja lahjakas artisti pohtii, että kansanliike on puoluetta parempi.

- Itse haluaisin taakseni mieluummin voimakkaan kansanliikkeen kuin varsinaisen puolueen. Kansanliike voi antaa oikeaa tietoa ihmisille, houkutella mukaan toimintaan ja näin vaikuttaa poliittisesti perinteistä puoluetta tehokkaammin.

Nigeria on yksi maailman huonomaineisimmista maista. Nigeriaa on erityisesti koetellut öljy-yhtiöiden häikäilemätön käytös maassa ja kaikki viranomaiskerrokset läpäissyt korruptio.

Seun asuu edelleen Nigeriassa. Hän myötää, että asiat voisivat toki olla paremminkin, mutta maailmaa nähneenä miehenä häntä suututtaa ulkomailla annettu kuva Nigeriasta.

- Kyllä meillä on monenlaisia ongelmia, mutta niitä ei ainakaan vähennä se että CNN levittää suoranaisia valheita, artisti puhisee suorastaan kiihtyneenä.

Kotimaastaan selvästi ylpeä Kuti painottaa, että musiikki jota hän tekee, on nimenomaan poliittista.

- Ei ole mitään vikaa laulaa seksistä ja bling-blingistä, mutta minä luulen että tällä hetkellä on tärkeämpää laulaa tosielämän asioista ja ongelmista. Suoraan sanottuna luulen että afrikkalaisilla ei ole aikaa rakkauslauluille, hän naurahtaa.

Afrobeat sinänsä on Afrikassa melko marginaalista. Suuri osa Kutin keikoista on ulkomailla, jossa hänen yleisönsäkin pääsääntöisesti on.

- Kotona en ehdi paljoa olemaan. Ehkä siksi olen myös sinkku. Minulla oli tyttöystävä, mutta elämäni on liian hektistä seurusteluun, Kuti toteaa nykyisestä elämäntilanteestaan.

Kaikesta poliittisuudestaan ja paatoksestaan huolimatta Seun ja hänen yhtyeensä ovat viihdyttävää ja iloisen oloista katsottavaa. Sen todisti myös Flown hilpeästi tanssinut yleisö.

Lue myös:

KATSO HAASTATTELU (englanniksi) JA OTTEITA KEIKASTA

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.