Simpauttaja Hämeenlinnan kesäteatteriin

Hämeenlinnan kesäteatterissa kaikuu tänä vuonna hojo hojo. Heikki Turusen romaaniin pohjaavaa Simpauttajaa esitetään kaikkiaan 28 kertaa heinä-elokuussa.

Pääosaan on kiinnitetty näyttelijä Ismo Apell, joka sanoo haaveilleensa maalaispojan roolista jo Kiuruvedellä elokuvaversiota katsellessaan. Ohjaaja Perttu Pesä ja tuottaja Martti Töttölä ovat saaneet kirjailija Heikki Turuselta luvan entistä lyhyempään näytelmäversioon. Esimerkiksi Virtamon vanhaisäntää ei nähdä lainkaan.

Martti Töttölän mukaan Simpauttaja on luonnollinen valinta, jatkumo Hämeenlinnan kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla -musikaalille.

-Törmäsin Väinö Linnan lauseeseen: "Meidän teoksistamme kehittyy pienviljelijäväestön nousu ja tuho. Minun osuuteni oli nousu ja Turusen tuho."

Musiikkina Hämeenlinnassa käytetään Kai Hyttisen "suomalaiskansallisia" sävellyksiä, jotka hän teki Mikkelin esitykseen muutama vuosi sitten.

Hämeenlinnan kaupunginpuistoon laitettiin tänään esille näytelmän rekvisiittaan kuuluvat "Oton puunaiset". Mertsi Töttölä on muotoillut moottorisahalla 14 suurikokoista puuveistosta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.