Sinfonioiden supersankari Segerstam iskee jälleen

Puhe ja musiikki eivät lopu, kun kyseessä on kapellimestari, säveltäjä ja muusikko Leif Segerstam. Yli kaksisataa sinfoniaa säveltänyt mies on säveltänyt jälleen uuden sinfonian: Sinfonia nro 231 “About Völvan...” esitetään tänään esimmäistä kertaa yleisölle Finlandia-talolla. Segerstam johtaa Helsingin kaupunginorkesteria itse.

Segerstamilla on oma teoriansa siitä, kuinka ihmisestä kasvaa huippulahjakas säveltäjä ja kapellimestari: musiikin värähtely pitää imeä jo äidin kohdussa.

- Pitää olla suhde värähtelyihin ja ääneen. Kun äidin kohdussa kasvaa ja jos hän on kuorossa tai orkesterissa tai laulaa, ja heti kun [lapsi] tulee ulos, syntyy ensimmäinen musiikki, kun lapsi huutaa "öö", mikä ihana musiikki! Jos lapsen ympärillä on sen jälkeenkin musiikkia ja värähtelyä, se edesauttaa musiikkia, jonka hän on geeneissä saanut, sanoi Segerstam MTV3:n Huomenta Suomen lähetyksessä tänä aamuna.

Segerstam on aloittanut musiikin parissa poikkeuksellisen aikaisin ja alle kolmekymmenvuotiaana hän jo johti huippulaulajia ja -orkestereita maailmalla: muun muassa italialaista oopperalaulaja Luciano Pavarottia New Yorkin Metropolitan -oopperassa ja Berliinin filharmonikkoja.

- Mä olin aikasessa vaiheessa jo aika kovis joillain instrumenteilla. Professori Tauno Hannikainen [kapellimestari] sanoi, että sähän teet kaikkea, sä soitat sitä ja tätä, ja vielä sävellätkin, että parasta on olla kapellimestari. Hän sanoi "ota tää puikko", eikä maistunut hyvältä, mutta 13-vuotiaana sain ensimmäisen kerran johtaa orkesteria, kertoo Segerstam pulppuavalla stadilaisvivahteisella murteellaan.

Puutteista ei huomauteta heti eikä kohtakaan

Maailmalla ja kotimaassa useita huippuorkestereita johtanut Segerstam kertoo menetelmistään: jos joku soittaa liian kovaa, siitä ei huomauteta heti.

- Sitä minä en sano ensimmäisessä viidessä enkä kymmenessä enkä kolmessakymmenessäkolmessakaan sekunnissa.

Hän kertoo pikku hiljaa syntyvän luottamuksen ja innostuksen auttavan kaikkia lopulta soittamaan mahdollisimman hyvin yhdessä.

- Tärkeää on yhdessäolo, ja että kunnioitetaan edessä olevaa auktoriteettia, joka on elämän partituurillisestikin kokenut vaikka mitä: kuolemista synnytyksiin ja vihasta superrakkauteen sekä yli-inhimillisiä telepaattisia unimaailman fantasioita.

- Silloin syntyy se ihmeellinen nyt-hetki, jolloin musiikki soi: Viva la musica, jip, päättää Segerstam analyysinsa huippukapellimestarin ammattitaidosta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.