Sininen pikkuväki juhlii keski-ikäistymistä

Smurffien puolen vuosisadan taivalta juhlitaan mm. uusien sarjakuvaseikkailujen, näyttelyn, elokuvan ja postimerkkien muodossa.

Belgialainen Smurffit-sarjakuva on täyttänyt eilen 50 vuotta. Smurffit on edelleen yksi Belgian tunnetuimmista vientituotteista, joten syntymäpäivän kunniaksi maan museot ja sarjakuvalehtiä myyvät kirjakaupat järjestivät useita eri tapahtumia.

Siniset ja joidenkin tietojen mukaan vain kolmen omenan korkuiset Smurffit - tai Les Schtroumpfs, kuten niiden alkuperäinen nimi kuuluu - ilmestyivät ensiksi sivuhahmoina Le Journal de Spirou -sarjakuvalehdessä vuonna 1958. Niiden luoja on belgialainen sarjakuvataiteilija Peyo, oikealta nimeltään Pierre Culliford.

1960-luvulla Smurffeista syntyi oma sarjansa ja vuonna 1981 niistä luotiin piirrosanimaatiosarja, joka saavutti maailmanlaajuisen suosion.

Brysselissä sijaitsevan Belgialaisen sarjakuvakeskuksen varajohtaja Willem De Graeve uskoo, että Smurffien suosiota takana on paljon muutakin kuin niiden söpö ulkonäkö.

- Kaikki 101 smurffia asuvat yhdessä kylässä. Jokaisella smurffilla on omat luonteenpiirteensä ja myös pahoja ominaisuuksia. Silti niillä on täydellinen yhteisö ja kaiken kaikkiaan nauttivat elämästä sekä pitävät hauskaa, De Graeve kertoo.

Smurffien 50 vuotta kestänyttä suosiota juhlitaan myös uusien sarjakuvaseikkailujen, pienoisveistosten, näyttelyn ja postimerkkien muodossa. Luvassa on myös tietokoneanimaationa tehty elokuva.

(MTV3-AP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.