Sofi Oksasen uusi teos julki valtaisalla mediamyllytyksellä

Syksyn odotetuin suomalainen kirjauutuus julkaistaan huomenna. Kirja on tietysti Sofi Oksasen Viro- Kvartetin kolmas osa Kun kyyhkyset katosivat. Julkaisutilaisuus pidetään hieman poikkeuksellisesti Tallinnassa, johon teoksen tapahtumat pääosin sijoittuvat.

Kun kyyhkyset katosivat -kirjaan on ladattu suunnaton määrä odotuksia. Se näkyy huomenna julkaisutilaisuudessakin. Meininki on suoraan suuremmasta maailmasta. Kirja näkee virallisesti päivänvalon Tallinnan Nokia Concert Hallissa. Paikalle saapuvat yleisön lisäksi mm. Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves, Suomen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ja Viron kulttuuriministeri Rein Lang. Sokerina pohjalla tilaisuudessa esiintyy supersuosittu virolainen Lindpriit -yhtye.

Korkeat valtiomiehet uhkaavat jäädä tilaisuudessa tiedotusvälineiden jalkoihin. Julkaisutilaisuuteen ja elokuvan ensi-iltaan on ennakkotietojen mukaan akkreditoitunut jopa yli 70 median edustajaa. Ulkomailta Kyyhkysen ensilentoa tullee seuraamaan parikymmentä toimittajaa.

Liken julkaisemasta teoksesta otetaan heti noin 100 000 kirjan ensipainos. Puhdistusta myytiin Suomessa yli 200 000 kappaletta.

Julkaisutilaisuus on kaikille halukkaille avoin. Yleisölle myydään julkistusjuhlaan matkapaketteja, joihin kuuluu kirja, elokuvalippu ja kävelykierros romaanin tapahtumapaikoille.

Samalla kirjan kanssa saa ensi-iltansa Oksasen edellisestä menestysteoksesta, Puhdistuksesta, tehty elokuva. Antti Jokisen ohjaama elokuva on tehty suomalaisvoimin, näyttelijäkaartin ollessa tämän hetken meikäläistä kärkikastia. Virolaista väriä kankaalle tuo yksi maan ykkösnäyttelijöistä Kristjan Sarv.

Puhdistus-elokuvan maailmanensi-ilta on huomenna alkuillasta. Ensimmäisenä kankaille tuodaan elokuvan vironkielinen versio. Myöhemmin huomenna teatterissa pyörähtää myös suomalainen kappale Puhdistuksesta.

Kun kyyhkyset katosivat on Viron lähihistoriaa ja Euroopan kahtiajakoa käsittelevään sarjan kolmas osa. Edelliset osat ovat Stalinin lehmät ja Puhdistus.

MTV3 seuraa Kun kyyhkyset katosivat -kirjan julkaisua sekä Puhdistus-elokuvan ensi-iltaa paikanpäällä Tallinnassa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.