Storgårds sai säveltaiteen valtionpalkinnon

Kapellimestari ja viulutaiteilija John Storgårds sai säveltaiteen valtionpalkinnon. Kulttuuriministeri Kaarina Dromberg luovutti 13000 euron tunnustuksen tänään Helsingissä. Drombergin mukaan palkinto on tunnustus ennakkoluulottomalle etsijälle ja monenlaisen musiikin suvereenille tulkille.

Storgårdsin ansiot sekä sinfonia- että kamariorkesterin kapellimestarina ovat kulttuuriministerin mukaan kiistattomat. Taiteellisena johtajana hän uskaltaa ottaa ohjelmistoon kantaesityksiä ja on myös loistavana viulistina uusien ja harvinaisten teosten esilletuoja ja tulkki.

Vuonna 1963 syntynyt Storgårds on Lapin kamariorkesterin taiteellinen johtaja. Hän on myös Tapiola sinfoniettan vakituinen kapellimestari vuoteen 2003, jolloin aloittaa Helsingin kaupunginorkesterin päävierailijana.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.