Suomalaiskoulusta kertova kirja hitti USA:ssa

Suomalainen koulujärjestelmä kiinnostaa yhdysvaltalaisia niin paljon, että aiheesta kirjoitettu uutuuskirja myytiin loppuun parissa viikossa. Kirjan kirjoittaja Pasi Sahlberg kertoo, että kirja on kiinnostanut Yhdysvalloissa yhtä lailla päättäjiä kuin tavallisten koululaisten äitejäkin.

Ensi viikolla Sahlberg tapaa Washingtonissa maan tärkeimpiä koulutuspoliittisia vaikuttajia ja kertoo heille suomalaisesta koulutuksesta.

Yhdysvaltalaisia ja muita ulkomaalaisia kiinnostaa erityisesti se, että suomalainen koulu on samaan aikaan tasa-arvoinen ja tehokas. Monissa maissa ajatellaan, ettei ole mahdollista saavuttaa hyviä oppimistuloksia koulujärjestelmällä, joka tarjoaa kaikille yhdenveroiset mahdollisuudet onnistua.

Sahlberg painottaa, että suomalaisten ei pidä jäädä lepäämään laakereillaan, vaikka koulutuksemme maailmanmaine onkin nyt huippuluokkaa.

– Jos emme uskalla ajatella seuraavaa suurta uudistusta ja pohtia suomalaisen koulun unelmaa ja visiota, meidän voi käydä hassusti.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.