Suomen kansallisbaletti tanssii Pariisissa

Suomen Kansallisbaletin Giselle saa tänään ensi-illan Pariisiin Châtelet-teatterissa. Kaikki seitsemän esitystä myytiin jo hyvissä ajoin ennakkoon loppuun, ja yleisöä olisi riittänyt vaikka kolmeksi kuukaudeksi. Suursuosion pääasiallinen syy on tähtiballerina Sylvie Guillem, joka on tehnyt balettiin koreografian ja tanssii myös nimiosan.

Valovoimaista Guillemia, ranskalaisyleisön lemmikkiä, ei aikoihin ole nähty Pariisissa.

-Kyse ei ole vain baletista, jonka esitämme täällä, vaan olen laittanut siihen paljon itseäni. Kaikki tuntevat Gisellen tietyssä muodossa. Kyseessä on klassikko, ja se on joskus pyhä asia. Suomalaisbaletista tämä on jännittävää! Olen onnellinen, että voin tuoda heidät Pariisiin. Toivon, että he hyötyvät tästä ja saavat lisää energiaa ja puhtia, kertoo innostunut Guillem ensi-illan alla.

-Hän on antanut uuden nuoruuden Gisellelle, halusin ehdottomasti näyttää sen täällä. Uskon, että yleisö on mukana esityksessä, arvioi puolestaan Chatelet-teatterin baletinjohtaja Jean-Pierre Brossmann.

Helsingissä Gisellen ensi-ilta nähtiin syksyllä 1998. Kansallisbaletin edellisestä vierailusta Pariisiin on ehtinyt kulua jo 37 vuotta.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.