Taistelijat-näyttelyllä hälvennetään pelkoa syöpää vastaan

Nykytaiteenmuseo Kiasmassa avataan huomenna kiertonäyttely "Taistelijat", joka yrittää hälventää lasten syöpään liittyviä pelkoja ja ennakkoluuloja. Kimmo Räisänen kuvasi valokuvanäyttelyään varten syöpäsairaita lapsia yli kymmenen vuoden ajan.

Heidi sairastui 12-vuotiaana luusyöpään. Nyt hän on esikoistaan odottava onnellinen 23-vuotias. Artulta löydettiin seitsemänvuotiaana munuaissyöpä. Nyt hän suunnittelee lukioon menoa. Kolme neljästä syöpään sairastuneesta lapsesta paranee.

-Näissä oppaissa on enemmän tällaisia lääketieteellisiä ja hoitoon liittyviä ohjeita, mutta näillä kuvilla voi näyttää, miltä se hoito näyttää ja miltä se paraneminenkin tuntuu, kertoo valokuvaaja Kimmo Räisänen.

Parhaillaankin 2 600 suomalaislasta kamppailee syöpää vastaan. Joka vuosi löydetään 140 uutta tapausta.

-Usein lääkäriin on lähdetty vaikkapa epämääräisten flunssaoireiden vuoksi ja sitten kun ne tulokset selviää ja vahvistuu, että kyseessä on esimerkiksi leukemia, niin se on kuin myrskyn silmään joutuisi ja vanhemmat kuvaa sitä sellaisena shokkina, että niistä ajoista ei paljon mitään muista, kertoo Sylvia ry:n puheenjohtaja Tuula Haatainen.

Ennakkoluulot pahamaineista sairautta kohtaan ovat syvässä ja yllättävän moni kuntoutuva joutuu yhä esimerkiksi koulukiusaamisen kohteeksi. 1

-Luulen, että pahinta on salailu tai se, että ei kerrota mistä on kysymys. Parasta on, että kerrotaan mitä on, että on sairastanut ja on parantunut siitä, ja kerrotaan miten tästä eteenpäin. Se auttaa myös ympäristöä suhtautumaan normaalisti ja näin pelko ja epävarmuus häipyy. Usein ihmiset syövän olevan sellainen pelottava mörkö.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.