Teatteriteko-palkinnon saivat KOM-teksti ja Labbet

Vuoden 2002 Teatteriteko-palkinnon jakavat KOM-teksti ja Labbet. Molemmat tunnetaan uuden kotimaisen draaman tekstihautomoina. Palkinnon myöntää Teatteri-lehti. Saajat julkistettiin tänään Valtakunnallisilla teatteripäivillä Helsingissä.

KOM-teksti on toiminut aktiivisena kotimaisen uuden draaman keskuksena. Se on etsinyt, arvioinut ja kehittänyt uusia suomen -ja ruotsinkielisiä draamatekstejä. KOM-teksti on tehnyt monipuolista ja kunnianhimoista työtä pienen kielialueen näytelmäkirjallisuuden hyväksi. Syksyllä 2000 toimintansa aloittanut KOM-teksti on avannut draamakirjoittamisen mahdollisuuden muillekin kuin ammattilaiskirjailijoille ylläpitämällä kaikille avointa palautepalvelua.

Labbet on samoin toiminut syksystä 2000. Teatteri Viiruksen yhteydessä oleva teatterilaboratorio ja tekstihautomo on keskittynyt uuden suomenruotsalaisen draaman etsimiseen ja kehitystyöhön. Labbetin työ suomenruotsalaisen dramatiikan hyväksi on uraauurtavaa, pitkäjänteistä ja ammattitaitoista.

Palkitut hautomot

KOM-tekstin kotiteatterina on helsinkiläinen KOM-teatteri. Yhteistyökumppaneina ovat olleet Oulun kaupunginteatteri, Ruutunelonen, Svenska Teatern ja Yle draama+. Keskeinen rahoittaja on ollut Euroopan sosiaalirahasto, jonka avustus KOM-tekstille on tällä erää päättynyt. Toiminta jatkuu toistaiseksi kotikirjailijapainotteisena. Myös palautepalvelu on jouduttu muuttamaan maksulliseksi.

Labbet on avannut täysin uuden kentän ruotsinkieliselle kotimaiselle dramatiikalle. Toimintaan on kuulunut seminaareja, draaman kirjoittamisen opetusta, asiantuntijapalautetta sekä ensi-iltoja. Nyt Labbetia ollaan irrottamassa teatteri Viiruksesta itsenäiseksi yksiköksi.

Vuodesta 2002 Svenska Kulturfondenin Tulevaisuusprojekti on tukenut Labbetin kautta eri teattereihin kytkettyjä tekstinkehityshankkeita. Teatteriteko-palkintona on taiteilija Mirjami Skarpin suunnittelema pienoistaideteos.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 27.05.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.