Tehosekoitin keikoille kesällä

Tehosekoitin esiintyi Raumanmeren juhannuksessa 2004. Hannu Kilkki (vas.) soittaa bassoa, Otto Grundstörm laulaa. (LEHTIKUVA)

Näyttävistä live-esiintymisistään tunnettu rockbändi Tehosekoitin keikkailee ensi kesänä. Kyseessä on jälleenkokoontuminen, sillä yhtye lopetti 2004. Viimeinen keikka oli Ankkarockin pääesiintyjänä.

Bändi tekee kesällä kuusi festivaalikeikkaa, muun muassa Ruisrockissa, Himoksella, Oulun Suomi-ilmiössä ja Tammerfestissä.

Keväällä yhtyeeltä ilmestyy Kaikki nuoret tyypit -niminen kokoelmalevy.

Yhtyeeseen kuuluu laulaja-sanoittaja Otto Grundström, kitaristi-säveltäjä Matti Mikkola, basisti Hannu Kilkki, rumpali Tero Sundell ja kosketinsoittaja Juha Kuoppala. Bändissä alkuaikoina soittanut kitaristi Ari Tiainen ei ole mukana kiertueella.

Hän jätti bändin keskittyääkseen Levy-yhtiö-nimisen levy-yhtiönsä pyörittämiseen. Yhtiö on tätä nykyä tauolla, mutta Tiainen julkaisee Kaikki nuoret tyypit -kokoelman.

Tehosekoittimen suosio ei ole hiipunut lopettamisen jälkeenkään. Nekin nuoret, jotka eivät Tehosekoittimen keikoille ehtineet, ovat löytäneet bändin: Kaikki nuoret tyypit -kappaletta on kuultu muun muassa Idolsissa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.