Tummien perhosten koti - kova ja herkkä elokuva

Dome Karukosken ohjaama elokuva tulee ensi-iltaan huomenna perjantaina. Näyttelijöinä nähdään muun muassa Niilo Syväoja ja Tommi Korpela.

Poikakoti saarella, eristettynä muusta maailmasta, on Leena Landerin monille kielille käännetyn romaanin Tummien perhosten kodin aiheena. Elokuvan tummia perhosia ovat saareen sijoitetut laitoskierteessä kulkevat pojat, joista halutaan vielä kasvattaa vastuullisia ihmisiä. Vaikeiden yhteyksien takana saarella elävät vain pojat, poikakodin johtajan perhe ja taloudenhoitaja Tyyne. He muodostavat yhteisön, jossa saaren omat kovat lait ja eristyneisyys luovat jännitteitä ihmisten välille ja johtavat dramaattisiin tapahtumiin. Tummien perhosten koti kosketti jo kirjana ja teksti nosti heti kuvia mieleen. Visuaalinen ja dramaattinen aihe sopii hyvin elokuvaksi..

Dome Karukosken elokuva on kova ja herkkä. Tapahtumat ovat rajuja , mutta kuvat runollisia ja unenomaisia. Tarinan päähenkilönä on murrosikäinen poika, jota kova lapsuus on kuljettanut laitoksesta toiseen. Saari on Juhanille (Niilo Syväoja) viimeinen paikka päästä eroon lapsuuden traumasta. Marko Leinon käsikirjoittama elokuva kuljettaa limittäin pojan lapsuutta ja saaren tapahtumia.Menneen ja nykypäivän kohtaaminen luovat jännitteen, jossa vähitellen paljastuu pienen pojan karmiva salaisuus.Tummien vesien ja vahvan musiikin kautta elokuva sukeltaa välillä päähenkilön lapsuuteen ja saa melkein kummitusmaisia kauhuelokuvan piirteitä. Ohjaaja valitti lehdistönäytöksessä, että Tukholmasta ensimmäiseen esitykseen tuotu kopio oli liian tumma. Se ehkä loi elokuvaan liikaa ahdistusta, synkkyyttä ja kauhua.

Tarinan dramaturgia on paikoitellen sirpaleinen ja kerronta katkeilee. Elokuvana se on kuitenkin rohkea.Karukoski ei välttele tunteita kuvailmaisussaan.Tyrskyävät vedet ja mustat lammet kuvastavat elokuvan dramaattisuutta. Ammattinäyttelijöiden osuus elokuvassa on vahva. Parhaat roolisuoritukset tulevat heiltä.Tommi Korpelan isähahmo, jämäkkä ja kova , mutta suojattejaan rakastava poikakodin johtaja, pysyy uskottavana läpi elokuvan. Korpelassa on hyvään uskovan ihmisen herkkyyttä ja traumaattisia poikia kasvattavan aikuisen miehen kovuutta ja johdonmukaisuutta. Pertti Sveholm näyttää taas kerran näyttelijän kykynsä.Päähenkilön psykopaatti-isänä, Erik Johanssonina, Sveholm saa irti henkilöstä monia, mieleltään sairaan ihmisen tasoja. Hahmossa elää ovela mielistelijä ja väkivaltainen alistaja. Saaren eläimistä ja ruokahuollosta vastaavana Tyynenä Kati Outinen onnistuu jälleen kerran roolissaan. Kristiina Halttunen, vietteihinsä sortuvana johtajan vaimona ja Matleena Kuusniemi psykopaatin alistamana äitinä, tekevät myös hienoa roolityötä.Elokuvan poikajoukko jää etäisemmäksi.

Poikien kasvot ovat elokuvallisia ja raikkaita, mutta antaako dramaturgia heille tarpeeksi tilaa? Heistä tulee joukkue, josta kaikki eivät erotu. Ammattilainen selviää tästäkin parhaiten. Eero Milonoffin,joukon johtajapojassa näkyvät elämän kovat jäljet, mutta myös yritys päästä eroon menneisyyden väkivallasta. Milonoff tekee roolin hyvin, johon draama antaakin mahdollisuuden. Johtajapoika nousee esiin joukosta, kun hänestä tulee raju viettelijä. Niilo Syväojan päähenkilö Juhani on sulkeutunut poika, jonka kasvot eivät hevin värähdä. Vaikka roolissa olennaista on pidätelty viha ja menneisyyden sulkemat kasvot, voisi ilmeikkyyttä olla enemmän. Edes pieniä värähdyksiä siitä, mitä sisällä liikkuu.

Dome Karukosken elokuvassa on myös vahvaa eroottisuutta, joka syntyy saarella elävien naisten ja seksuaalisuuteen heräävien poikien välillä. Mutta on elokuvassa iloakin. Poikien välinen toveruus, solidaarisuus ja hauskanpito toimivat vastapainona saaren ahdistukselle.Elokuva on ajankohtainen juuri nyt, kun lapsia otetaan huostaan enemmän kuin koskaan ja moni elämä tuhoutuu jo ennen aikuisikää.

Dome Karukoski on kertonut halunneensa tehdä elokuvan toivosta - kaiken tappavaa kyynisyytttä ja katkeruutta vastaan.

Elokuvan Juhani vapautuu ahdistuksesta lopussa, kun lapsuuden salaisuus ratkeaa ja hän ymmärtää, ettei syyllisyyttä menneestä tarvitse kantaa. Elokuvassa on toivon alku. Karukosken elokuva on lyyrinen ja kaunis, mutta paikoin ahdistava ja synkkä. Toivoa olisi voinut olla enemmän.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.