Tuomolalta kolmas Viivi ja Wagner-albumi

Turkulainen sarjakuvapiirtäjä Jussi "Juba" Tuomola on julkaissut kolmannen Viivin ja Wagnerin, naisen ja sian yhteiselosta kertovan albuminsa. Tuomola piirtää ja käsikirjoittaa sikamaisen perhepiirin tarinat itse.

Uusi albumi "Ei banaaninkuoria paperikoriin!" jatkaa kahden edellisen albumin menestyksekkäillä linjoilla. Viivi on edelleen naisellinen nuori nainen ja Wagner inhimillisiä piirteitä ja tapoja omaava sika. Wagner on miehisistä kommenteistaan huolimatta sika, joka saa Viivin kerta toisensa jälkeen hermoromahduksen partaalle.

Viivi ja Wagner alkoi ilmestyä sanomalehtisarjana Helsingin Sanomissa vuonna 1997. Tätä nykyä se ilmestyy kuudessa sanomalehdessa ympäri maata. Kahta edellistä albumia on myyty yhteensä noin 36 000 kappaletta.

Kurkistus kaikkien olohuoneisiin


Tuomola onnistuu kurkistamaan albumeissaan ihmisten olohuoneisiin. Lähes poikkeuksetta lukijat löytävät sian ja naisen parisuhteesta kiinnekohtia omaan elämäänsä. Uudessa albumissa Viivi ja Wagner ihailevat syksyistä tähtitaivasta ja Viivi huomaa tähdenlennon. Hän käyttää tilaisuutta hyväkseen ja toivoo maailmaan rauhaa. Wagner puolestaan haluaisi hiljaa mielessään pari lihapiirakkaa ja oluen.

Vaikka Wagner on kyyninen hahmo, Viivi ja Wagner ei ole kyyninen sarjakuva. Tuomola sanoo, että jokaisen kommentin tai kuvan ei pidä miellyttää kaikkia. Hän haluaa antaa lukijalle ajattelemisen aihetta.

Wagner tietää olevansa sarjakuvahahmo. Hän saattaa huomauttaa jostain asiasta ettei se toimi sarjakuvassa. Ennen kaikkea hän tietää olevansa kaikesta huolimatta ihmisten maailmassa elävä sika, eläin.
Uden albumin sivuilla Viivi toteaa Wagnerin olevan sika, osa luontoa. Tämän seikan johdosta Wagnerin tulisi tietää kuinka pelastaa maailma. Wagner vastaa uteluihin, että Viivin olisi lakattava murehtimasta maailmaa, hulluksi siinä tulee. Eivät siatkaan murehdi.

Maailmanmainetta


Alunperin kielenkääntäjäksi opiskelleen Juban töitä on voinut nähdä mm. Pariisissa ja Saksassa. USA:ssa,

Sian ja naisen seikkailut ovat kiinnostaneet kansaa.

Ranskassa ja Isossa Britanniassa. Viivin ja Wagnerin ohella Juba on piirtänyt raamattuaiheista sarjakuvaa JiiPee-lehteen sekä tehnyt kuvituksia kirjoihin ja artikkeleihin. Jussi Tuomolalle myönnettiin sarjakuvantekijöiden arvostettu Puupäähattu-palkinto tänä keväänä.

Muotona Viivi ja Wagner poikkeaa paerinteisestä lehtisarjakuvasta lähinnä siinä, että vitsi ei aina välttämättä jää viimeiseen ruutuun. Tuomolan tarkoituksena ei ole ollut uutta albumia piirtäessäänkään saada aikaan ainoastaan sujuvaa katsottavaa vaan kuvan on sovittava yhteen varsinkin Wagnerin lausahdusten kanssa.

Tuomola on jälleen tavoittanut arjen pienet ilot. Wagner sätkii lattialla ikävystymisen harmaan pilven alla. Viivi yrittää piristää kumppaniaan ehdottamalla uutta harrastusta ja sanoo muutoksen tuovan vaihtelua. Wagner huutaa kyllästyneenä:" Olen kyllästynyt vaihteluun. Haluan, että kaikki muuttuu niin, että mikään ei muutu."

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.