Tuotantotukea neljälle pitkälle elokuvalle

Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt tukea neljän pitkän elokuvan tuotantoon.

Avustusta saavat Kinoproduction Oy elokuvalle Leijat Helsingin yllä, ohjaus Peter Lindholm, Matila & Röhr Productions elokuvalle Rölli ja metsän henki, ohjaus Olli Saarela, Solar Films Oy elokuvalle Lomalla, ohjaus Aleksi Mäkelä, sekä Lasihelmifilmi Oy Jarno Lampelan elokuvalle Joki.

Tukien suuruus on 3,5-4 miljoonaa markkaa. Elokuvasäätiö on kuluvana vuonna myöntänyt tukea viiden pitkän näytelmäelokuvan tuotantoon. Kaikkiaan säätiön tavoitteena on tukea tänä vuonna kahdeksan-yhdeksän pitkän elokuvan tuotantoa. (STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.