Mainos

Uusi animesta ammentava musiikkityyli rantautuu Suomeen

Japanissa suosioon kohonneiden animepiirrossarjojen musiikkia kuullaan tämän viikonlopun aikana Suomessa. Piirrossarjat ovat synnyttäneet Japanissa uudenlaisen musiikkityylin, anisonin, joka saa innoituksensa animesarjoista ja mangasarjakuvista.

Anison-musiikkia kuullaan viikonlopun aikana Suomen Nuoriso-orkesteriverkoston ja Japanin suurlähetystön järjestämällä kiertueella. Pienimuotoinen kiertue alkaa tänään Helsingistä, vierailee huomenna Turussa Finncon-Animecon-tapahtumassa ja päättyy sunnuntaina Tallinnaan.

- Kyseessä on aivan oma musiikkilajinsa, jonka kyllä tunnistaa. Se ei ole pelkästään klassista tai poppia, vaan pikemminkin siinä välimaastossa. Anisonissa on elementtejä useista eri musiikkityyleistä, kuten elokuvamusiikista, jazzista ja tangosta. Sen takia se on niin kivaa! kertoo Suomen Nuoriso-orkesteriyhdistyksen suunnittelija ja muusikko Anna Rombach.

Samoilla linjoilla on orkesteria johtava japanilainen kapellimestari Yukihiro Notsu, joka on saanut kapellimestarikoulutuksensa Sibelius-akatemiassa.

- Animemusiikki perustuu klassiseen musiikkiin erityisesti harmoniansa osalta. Se on yleensä hyvin energistä musiikkia, vaikka joukossa on myös balladeja. Yleisesti ottaen animekappaleet saavat kuulijan hyvälle tuulelle. Luulen että sen vuoksi monet lapset pitävät siitä.

Suomen Nuoriso-orkesteriyhdistys on varsin tuore tapaus musiikkitaivaan kartalla. Projekti on pistetty pystyyn hiljattain. Tämänkertaisessa kokoonpanossa soittaa muusikoita sekä Suomesta että Virosta. Nuorin soittajista on 14-vuotias, toisaalta mukana on myös ammattimuusikoita.

- Tällä tavoin siirtyy nuorille soittajille paljon hiljaista tietoa, kun nuoret soittajat pääsevät soittamaan ammattimuusikoiden kanssa, Rombach kertoo.

Tyylien ja kansallisuuksien sekoitus

Jotta sekoitus olisi riittävän kansainvälinen, on orkesterin solistina kanadalaissyntyinen Himeka (oikealta nimeltään Catherine St. Onge), joka vuonna 2009 lähti Kanadasta Japaniin tekemään töitä. Japanissa intohimoinen animeharrastaja St. Onge osallistui anisonlaulukilpailuun, ja voitti sen yli 3000 osanottajan joukosta.

St. Onge otti taiteilijanimekseen Himeka, ja hänestä tuli Japanissa välittömästi tunnettu. Levytettyään Japanissa Himeka on nyt ensimmäistä kertaa Euroopassa. Sen lisäksi, että Eurooppa on Himekalle ennen kokematonta seutua, tulee haasteita myös orkesterin puolelta. Yleensä anisonia ei lauleta sinfoniaorkesterin kanssa.

- Tämä on minulle ensimmäinen kerta sinfoniaorkesterin kanssa. Olen samaan aikaan tosi jännittynyt ja onnellinen, ujon oloinen Himeka hymyilee.

- Eniten haastetta tuo ajoitus suuren orkesterin kanssa.

Himeka päätyi anisonkiertueen solistiksi Japanin suurlähetystön ehdotuksesta.

Pelimusiikki seuraavaksi?

Himekan ja Suomen Nuoriso-orkesteriyhdistyksen kiertue on tällä kertaa lyhyt, mutta jonkinlaista jatkoa seuraa mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Anna Rombach näkee mahdollisuuksia tietokone- ja konsolipelimusiikissa.

- Monissa maissahan on tehty isoja sinfoniaorkesterikiertueita, joissa on soitettu pelimusiikkia. Jos tätä porukkaa nyt vielä kasvatetaan vähän isommaksi ja soitetaan sitten vaikka japanilaisista peleistä musiikkia. Se voisi olla erittäin hauskaa!

Ja mikäpäs siinä on soittaessa. Rytmikäs anison kajahtaa jo nyt upeasti Helsingin Aleksanterin teatterin salissa.

Katso Jussi Karhusen juttu (Seitsemän uutiset 15.7.2011)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.