Vaisu Tieto-Finlandia -asettelu

Tieto-Finlandia -palkinnosta kilpailevat tänä vuonna loistelias järkäle Kustaa III:n meritaisteluista, vauvan uniopas, Jatkosodan kaukopartioiskusta kertova teos, Trotski-elämäkerta, Suomen jäkäläopas ja Lintukuvauksen käsikirja. Suuri osa ehdokkaista on pienten kustantamoiden erikoiskirjoja, joista ei suuria myyntimenestyksiä odoteta.

Kovin tuntuu marginaalisen akateemiselta tämän vuoden Tieto-Finlandia -ehdokkaiden lista.Yhtään suuren yleisön tietokirjaa ei ole joukkoon mahtunut, ellei Christer PursiaisenTrotskia sellaiseksi lueta.

Raati painotti laatua ja toivoo lukijoiden tarttuvan entuudestaan tuntemattomiin aihepiireihin. Mutta miksipä tarttua vauvan unipulmista kertovaan teokseen, jos lähipiirissä ei ole uniongelmaisia taaperoita? Jäkälät kiinnostavat paljon harvempia kuin esimerkiksi sienet. Suomen nisäkkäät kiinnostaisivat suurempaa joukkoa kuin lintujen kuvausopas.

Missä ovat esimerkiksi Jörn Donnerin syvällinen analyysi Muistiinpanoja Mannerheimista,Timo J. Tuikan vetävä Kekkosen takapiru - Kaarlo Hillilän uskomaton elämä, Miika Pölkin ja Heikki Valkaman hurmaava teos Sushikirja - Perijapanilaisesta supisuomalaiseen tai vaikkapa aikaan iskevä hittikirja Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville?

Monet ehdokkaista ovat erikoiskustantamoiden julkaisemia, eikä niitä näin ollen tavallisesta kirjakaupasta voi edes ostaa tilaamatta, kuten John Nurmisen säätiön kustantamaa 69 euroa maksavaa Kustaa III ja suuri merisota -teosta. Tästä palkinnosta ei kirjakauppojen tietokirjamyynti tänä vuonna saakaan suurtakaan vetoapua. Toki raadin tehtävä on aina vaikea. Suomessa ilmestyy vuosittain peräti 6000 tietokirjaa ja niistä satoja lähetetään kisaan.

Tieto-Finlandia-palkinnon valintalautakuntaan kuuluivat Pekka Seppänen puheenjohtajana ja muina jäseninä Kanavan päätoimittaja Ville Pernaa ja Savon Sanomien uutispäällikkö Riitta Raatikainen.

Lopullisen palkinnonsaajan asetetuista ehdokkaista valitsee professori Alf Rehn. 30 000:n euron palkinto jaetaan 17. marraskuuta.

Tästä pääset lukemaan MTV3.fi/kirjat -sivuston arvion Christer Pursiaisen Trotski-teoksesta.

Valintalautakunnan perustelut ehdokasvalinnoilleen:

1) Raoul Johnsson (kirjoittaja), Maria Grönroos – Ilkka Karttunen – Tommi Jokivaara – Juhani Kaskeala – Erik Båsk (toimituskunta): Kustaa III ja suuri merisota – Taistelut Suomenlahdella 1788-1790 (John Nurmisen säätiö)

- Kuva Suomenlahden meritaisteluista avautuu monesta eri näkökulmasta. Ruotsin ja Venäjän hallitsijoiden ja upseeriston päämäärien rinnalla kirja nostaa esiin miehistön ilot ja pelot. Huolellinen toimitustyö ja loistelias ulkoasu takaavat, että kirja kestää sekä käyttöä että aikaa.

2) Anna Keski-Rahkonen – Minna Nalbantoglu: Unihiekkaa etsimässä. Ratkaisuja vauvan ja taaperon unipulmiin (Duodecim)

- Kiihkoton ja tasapainoinen teos, joka tarjoaa tuoreimpaan tutkimustietoon pohjautuvan näkemyksen tunteita ja ristiriitoja herättävästä aiheesta. Unihiekkaa etsimässä ei tarjoa yhtä ehdotonta totuutta, vaan esittelee erilaisia ratkaisutapoja lasten unipulmiin. Tekijät luottavat lukijan omaan arvostelukykyyn.

3) Mikko Porvali: Operaatio Hokki. Päämajan vaiettu kaukopartio (Atena)

- Tartuttavasti kirjoitettu, lähteitä taitavasti käyttävä teos, joka kertoo epäonnisesta kaukopartioiskusta jatkosodan viimeisinä päivinä. Operaatio Hokki tempaisee lukijan suoraan Itä-Karjalan soille. Teos osoittaa, kuinka suuri voima sattumalla on. Silmänräpäyksessä suuresta tulee pientä ja pienestä suurta.

4) Christer Pursiainen: Trotski (Gummerus)

- Historiallista elämäkertaa parhaimmillaan. Venäjän historian keskeisten hahmojen ajatuksia, juonitteluita ja operaatioita seurataan häkellyttävän tarkasti. Kirjan mukaan Lenin sanoi Trotskista: ”Hyvä, kynä on saapunut.”

Saman voi todeta Christer Pursiaisesta ja hänen teoksestaan.

5) Soili Stenroos - Teuvo Ahti - Katileena Lohtander - Leena Myllys (toim.): Suomen jäkäläopas

(Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo)

- Perusteellinen, kattava ja säästelemättä kuvitettu teos. Suomen jäkäläopas esittelee jäkälät tavalla, joka palvelee yhtä lailla tutkijoita kuin maallikoita. Teos houkuttelee elämysmatkalle jäkälien tieteellisesti ja esteettisesti kiehtovaan moninaisuuteen.

6) Markus Varesvuo – Jari Peltomäki – Bence Máté: Lintukuvauksen käsikirja (Docendo)

- Kokeneet lintuvalokuvaajat jakavat avoimesti omaa osaamistaan kaikkien luonnosta kiinnostuneiden iloksi ja hyödyksi. Kirjan tekstit menevät suoraan asiaan. Huolellisesti valittu kuvitus syventää lukijan ymmärrystä sekä valokuvauksesta että lintujen käyttäytymisestä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.