Valkoisen kaupungin kirjailija Jorma Ojaharju on kuollut

Kirjailija Jorma Ojaharju on kuollut. Hän oli 72-vuotias.

Viime yönä kotonaan Helsingissä kuollut kirjailija julkaisi uransa aikana yli 40 teosta.

Vaasassa vuonna 1938 syntyneen Ojaharjun tuotannossa synnyinkaupunki nousee suureen rooliin. Ojaharju julkaisi vuosina 1976-1982 Vaasa-trilogian, joka koostui kirjoista Valkoinen kaupunki, Paremmassa maailmassa ja Maa kallis isien. Hän oli trilogiallaan ehdolla Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Ojaharjun muita tunnettuja teoksia ovat muun muassa Amok, Minun Kosmokseni sekä Vappumarssi.

Kustannusyhtiö Tammen palkinnon Ojaharju sai vuonna 1977 ja Suuren suomalaisen kirjakerhon palkinnon vuonna 1979. Valtion taiteilijaeläke hänelle myönnettiin vuonna 2001.

Ajoittain sangen värikästä elämää viettänyt Jorma Ojaharju oli myös yhteiskunnallinen toimija. Taiteilijajärjestö Kiilan puheenjohtajana hän toimi parin vuoden ajan. 1980- ja 1990-luvuilla Ojaharju istui Vaasan kaupunginvaltuustossa.

Eräs Ojaharjun romaaneista on Avustajat kehästä, ensimmäinen erä. Ojaharju voitti vuonna 1963 nyrkkeilyssä raskaansarjan SM-hopeaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.