Venäjän pääkanavalla alkaa venäläislapsen riistoa Suomessa kuvaava tv-sarja

Venäjän valtiollisella 1-kanavalla alkaa tänään neliosainen, venäläisnaisen ja suomalaismiehen lapsen huoltajuustaistosta kertova sarja. Sarjan juonessa on selvästi aineksia kolmen vuoden takaisesta Rimma ja Paavo SalosenAnton-pojasta käymästä kiistasta.

Sarjan alkamisajankohdasta voisi päätellä, että Suomen lastensuojelua vastaan tehdyt tuoreimmat venäläishyökkäykset ovat osa suurempaa kokonaisuutta.

Sarjan juoni lyhyesti:

1-jakso:

Sarjan esittelytekstin mukaan moni nainen voisi kadehtia 33-vuotiasta Irinaa. Hän on naimisissa menestyvän suomalaisarkkitehdin Niklaksen kanssa ja he asuvat omakotitalossa Helsingin esikaupunkialueella. Heillä on yhteinen tytär Anni, joka on isän todellinen silmäterä. Kerran vanhemmat kuitenkin riitelevät, ja riidanäänistä pelästynyt tytär ryntää alakertaan lopettaakseen vanhempien riitelyn ja tippuu rappusista loukaten itsensä. Tytär otetaan turvakotiin. Irina haluaisi saada tytön heti takaisin, mutta hänen lainkuuliainen miehensä ei tee mitään asian edistämiseksi.

2-jakso:

Sosiaalikeskuksen asianajaja auttaa Irinaa saamaan sossun vuokra-asunnon. Niklas haluaa Annin yksinhuoltajuuden ja vie asian oikeuteen. Irinan on saatava nopeasti töitä ja hän pääseekin töihin kirjakauppaan. Niklasta itselleen jo vuosia halunnut Tiina ottaa emännän roolin Niklaksen luona. Irinaa on kielletty tapaamasta tytärtään, mutta hän kaipaa lastaan ja menee eräänä iltana vanhan kotinsa ovelle. Tiina ei päästä Irinaa sisään.

3-jakso:

Irina päättää kaapata tytön Venäjälle. Irina tutustuu Vilena-nimiseen lääkäriin matkalla rajan taakse. Vilena tuntee Irinan tapauksen sanomalehdistä ja kutsuu Irinan ja Annin asumaan luokseen Pietariin. Niklas saapuu Irinan äidin Valentinan luo Käkisalmeen Karjalankannakselle. Valentina soittaa paikalle poliisit ja Niklas viedään poliisilaitokselle. Perheen asianajajana Jussi saa Niklaksen vapaaksi ja he alkavat etsiä Irinaa.

4-jakso:

Niklas lähtee Pietariin saatuaan tietää Irinan osoitteen. Irinan on pakko ottaa Anni mukaansa töihin ja Niklas nappaa tytön mukaansa pihalta. Irina tekee poliisille ilmoituksen kidnappauksesta, mutta hänelle sanotaan, että jos lapsen vei isä, ei kyse ole rikoksesta.

Viime vuonna tehtyä sarjaa kuvattiin Suomen lisäksi Pietarissa, Leningradin alueella ja Viipurissa. Sarjan miespääroolia, Irinan miestä Niklasta, näyttelee Riihimäen teatterin entinen taiteellinen johtaja Aleksander Anria. Anrialla on suomalaiset juuret, mutta hän on syntynyt Venäjällä. Muista suomalaisnäyttelijöistä mukana ovat Marja Packalén, Ria Kataja ja Timo Närhinsalo. Irinaa näyttelee venäläinen Jelena Radevits.


Stereotypiat valloillaan sarjan henkilöhahmoissa

Sarjan kotisivulla olevissa päähenkilöiden esittelyteksteissä hyödynnetään taitavasti venäläisistä vallitsevia positiivisia ja suomalaisiin liitettäviä negatiivisia stereotypioita.

Irinaa luonnehditaan siroksi, kauniiksi, kärsivälliseksi ja tunteelliseksi nuoreksi naiseksi, joka kärsii suomalaisen miehensä tunnekylmyydestä ja kiihkottomuudesta.

- Asun Suomessa jo seitsemän vuotta, mutta tunnen itseni kuitenkin toisen luokan kansalaiseksi, sanoo Irina sarjan nettisivulla olevassa trailerissa.

Niklasta puolestaan kuvataan rauhalliseksi, harkitsevaiseksi, tylsäksi ja saidaksi mieheksi, jota ärsyttää vaimon sosiaalisuus ja tunteellisuus. Näistä asioista kumpuaa myös heidän välilleen syntyvä riita.

- Asumme maassa, jossa laki merkitsee jotain, toteaa Niklas sarjan nettisivulla olevassa trailerissa.

Niklaksen äiti on suomalaisen jäykkä ja kontrolloi poikaansa. Äiti vastusti jo alunperinkin poikansa avioliittoa venäläisen naisen kanssa, eikä edelleenkään hyväksy miniäänsä. Äiti toivoo Niklaksen eroavan Irinasta ja naivan työkaverinsa Tiinan. Tiina kuvataan vaatimattomannäköiseksi älyköksi, joka toivoo Niklaksen eroavan ja menevän kanssaan naimisiin.

Irina tapaa tarinan loppupuolella pietarilaisen Aleksein, josta tulee hänen pelastajansa. Aleksei on kaikkea sitä, mitä Irinan suomalainen jäykkismies ei ole: tunteellinen, lämmin, avoin, nopeaälyinen ja vaaroja pelkäämätön sankari. Aleksei saa Irinan jopa uskomaan taas rakkauteen.



(MTV3- Maarit Roiha, Moskova)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.