Venetsian 49. biennaali alkaa

Venetsian suurin odotuksin ladatun 49. kuvataidebiennaalin kutsuvierasavajaiset ovat lauantaina. Yleisölle näyttely avautuu sunnuntaina. Biennaalin päänäyttelyssä on ensimmäistä kertaa esillä suomalaisia taiteilijoita, heitä on valittu mukaan peräti seitsemän.

Biennaalin johtaja Paolo Baratta sanoo, että tapahtuma on laajentunut entisestään niin määrältään kuin laadultaan. Päänäyttelyssä esillä on runsaan sadan taiteilijan töitä noin viidestäkymmenestä maasta. Suomi seitsemällä taiteilijallaan on siis hyvin edustettuna.

Taiteilijat valitsi biennaalin taiteellinen johtaja, sveitsiläinen kuraattori, kulttuurikriitikko ja kirjailija Harald Szeemann, joka kokosi myös toissavuotisen, erittäin tasokkaana pidetyn biennaalin. Käydessään tutustumassa suomalaiseen taiteeseen Szeemann viehättyi sen ennakkoluulottomuudesta ja monitahoisuudesta. Venetsiaan hän kutsui Veli Granön, Laura Horellin, Tuomo Mannisen, Heli Rekulan, Charles Sandisonin, Salla Tykän ja Maaria Wirkkalan.
(STT-MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.