Video-opetus lisääntyy musiikkikoulutuksessa: -opettaja New Yorkissa, oppilas Helsingissä

Maantieteelliset etäisyydet eivät enää ole musiikillisen opetuksen esteenä. Maailmankuulu israelilainen viulutaiteilija Pinchas Zukerman piti eilen New Yorkista oppitunteja helsinkiläiselle mestariluokalleen. Jo reilun vuoden ajan jatkunut opetus toteutettiin videoneuvottelutekniikalla reaaliajassa.

Viulisti Meri Englund hämmästelee, sitä kuinka paljon videon välityksellä voi opettaa. Opettaja voi katsoa esimerkiksi asentoja ja korjata soittoa sitä kautta. Video-opetus ei koskaan korvaa omaa opettajaa, mutta toimii hyvänä lisänä. Tulevaisuudessa panostetaan siihen, että videokuvan äänen laatu saataisiin mahdollisimman lähelle CD-levyn äänentoistoa.

Maaliskuun lopulla Pinchas Zukerman saapuu Suomeen konsertoimaan. Silloin hän tapaa myös suomalaiset etäoppilaansa ensi kertaa kasvotusten.
(MTV)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.