Viikonlopun festivaalit sujuivat leppoisasti

Viikonlopun festivaalit ovat sujuneet rauhallisissa merkeissä.

Poliisin mukaan ainakin Seinäjoen Tangomarkkinat, Joensuun Ilosaarirock sekä Tampereella vietetty Tammerfest sujuivat ilman poikkeuksellisia järjestyshäiriöitä.

Tampereella poliisin tietoon tuli viikonvaihteen aikana jonkin verran pahoinpitelyjä, mutta ei kuitenkaan enempää kuin kesäisenä viikonloppuna tavallisestikaan. Etelä-Pohjanmaan poliisi kertoo, että tangoalueella ei juurikaan tapeltu, mutta Seinäjoen osuus maakunnan nujakoista oli tavallista suurempi.

Tammerfestin eri tapahtumiin osallistui järjestäjien mukaan kaikkiaan noin 80 000 juhlijaa, ja Ilosaarirockiin yli 40 000.

Tangomarkkinoilla oli pelkästään lauantai-iltana lähes 10 000 festivaalivierasta, muiden muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.