Viimeinen Potter maailman nopeiten myyty kirja

Esimerkiksi nettikauppa Amazon sai 2,2 miljoonaa ennakkovarausta.

Seitsemäs ja viimeinen Harry Potter -kirja on rikkonut myyntiennätyksiä ympäri maailman.

Yhdysvalloissa Harry Potter and the Deathly Hallows -teosta myytiin julkaisuhetkestä alkaen ensimmäisen vuorokauden aikana arviolta 8,3 miljoonaa kappaletta. Tämä tekee siitä maailman nopeimmin myydyn kirjan.

Edellistä Potter-kirjaa myytiin Yhdysvalloissa vuonna 2005 ensimmäisen vuorokauden aikana 6,9 miljoonaa kappaletta, kertoo Potter-sarjan yhdysvaltalainen kustantaja Scholastic.

Britanniassa uuttaa kirjaa myytiin 24 tunnissa kolme miljoonaa kappaletta, arvio Bloomsbury-kustantamo. Kaksi vuotta sitten kuudetta Potter-kirjaa myytiin maassa vastaavassa ajassa miljoona kappaletta vähemmän.

Myös internetkauppa Amazon sai taikasaagan päätöskirjasta 2,2 miljoonaa ennakkovarausta.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.