Viron naisten hiljainen häpeä

Kirjailija Sofi Oksanen ei peittele kiinnostustaan Viroon. Hänen uusin romaaninsa Puhdistus kytkeytyy aiempien teosten lailla naapurimaahan ja sen vaiheisiin. Nyt Oksanen tarkastelee Neuvosto-Viroa ja sodan julmaa väkivaltaa.

Sofi Oksanen on viime aikoina saanut puhua väsyksiin asti uudesta romaanistaan Puhdistus. Nytkin hän saapuu haastatteluun muutaman tunnin yöunien voimin, ja jo pari haastattelua lämpimikseen puhuneena. Oksanen ei silti väsy kertomaan kirjastaan, vaan huokuu tyytyväisyyttä tehdystä työstä.

- Olen iloinen siitä, että tämä tarina on lopultakin pullahtanut pois päästäni. Erityisen tyytyväinen olen kirjan kanteen, se on aivan ihana. Tekstin suhteen en kykene nyt kriittisyyteen, vaikka varmasti vuosien päästä näen, mitä kaikkea olisi pitänyt tehdä toisin.

Oksanen iloitsee myönteisistä kritiikeistä, joita vajaa viikko sitten julkaistulle kirjalle on ehtinyt ropista jo useita. Kirjailija toivoo, että kritiikit innostaisivat lukijoita kirjan ääreen ja pohtimaan etenkin sen sanomaa.

- Toivoisin, että tarinaan eläytyminen auttaisi ymmärtämään sekä Viron historiaa että kirjan toista teemaa, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Pyrin kirjalla osoittamaan, että naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on voimakas ase sodan aikana, mutta myös ihan rauhanomaisissakin oloissa. Haluaisinkin lukijan ymmärtävän, millaisia seurauksia tällaisella väkivallalla on naisen elämään, Oksanen kuvailee.

Säilömistä ja piilopaikkoja

Puhdistus kuvaa moniäänisesti ja eri vuosikymmenille sijoittuen virolaisten vaikeita vuosia. Kirjan päähenkilö Aliide on selvinnyt hengissä miehitysvuosista ja välttänyt täpärästi karkotuksen Siperiaan. Nyt, vanhana ja väsyneenä hän yrittää tehdä sopua katkerien muistojensa kanssa. Oksanen kuvaa Aliiden menneisyyttä ja nykyisyyden yllättäviä käänteitä hyvin yksityiskohtaisesti aina tuvan ikkunaverhoja ja hillon keittoa myöten.

Kuva: Toni Härkönen

- Yksityiskohtaisuus on tarkoituksellinen valinta, sillä haluan kirjallani luoda maailman, johon voi eläytyä. Juuri siksi kuvaan tarkasti maatalon elämää ja etenkin naisten töitä, kuten säilömistä ja keittämistä. Kirjoitan kaikesta tästä myös siksi, että naiset huolehtivat vaikeina vuosina kodistaan viestiäkseen virolaisuuttaan. Kun pöydällä oli liina, ikkunoissa verhot ja varastossa hilloa, kodinpiiri oli kunnossa.

Naisten ohella Oksanen tarkastelee myös miesten, etenkin kansallismielisten metsäveljien kohtaloita. Aliiden lanko, Hans, piilottelee ensin metsässä, mutta sitten hänelle rakennetaan salainen komero.

- Tarinat metsäveljistä ja heidän piilotteluistaan ovat aina kiehtoneet minua. Olen miettinyt, miten heidät onnistuttiin kätkemään maataloihin aikanaan niin hyvin. Sitä yritän selittää omalta osaltani tässä kirjassa.

Näytelmästä kirjaksi

Puhdistuksen tarina on syntynyt Sofi Oksasen mielessä pitkäjänteisesti. Ensin Oksanen kirjoitti sen näytelmäksi, jota kiiteltiin vuosi sitten. Sen jälkeen hän hylkäsi näytelmän tehokeinot ja vaatimukset ja keskittyi syventämään tarinan romaaniksi. Prosessi vaati runsaasti taustatyötä.

- Luin erittäin paljon 1940-luvun virolaisia lehtiä. Aiemminhan niitä ei ole ollut saatavilla, mutta nykyään divareista löytyy kaikkea mielenkiintoista. Lehtien lisäksi luin myös monia Viro-aiheisia kirjoja ja vanhoja turvallisuuspalvelun asiakirjoja ja raportteja, niitä on julkaistu viime vuosina runsaasti. Nämä asiakirjat saivat keskeisen roolin myös kirjassa. Hämmästyin itse niiden tapaa puhua ihmisistä objekteina ja kohteina, asiakirjat suorastaan huokuivat kylmyyttä, kliinisyyttä ja etäisyyttä.

Oksanen pyrkii tekstissään kuvaamaan myös sitä, miten raskaaksi monet virolaiset kokivat maidensa menetyksen.

- Ensimmäisen itsenäisyytensä aikana Viro oli hyvin samantapainen maa kuin Suomi, mikä voi yllättää monet. Kollektiivitiloihin pakottaminen ja omien maiden menetys muutti tilanteen ja oli vaikea asia hyväksyä maatalousyhteiskunnassa. Maakysymys on edelleen relevantti Virossa, jossa maareformi on edennyt vaihtelevalla menestyksellä.

Monitasoisen ja paikoin jopa ahdistavan tarinan kirjoittaminen ei kuitenkaan syössyt Oksasta itseään tunnesyövereihin. Hän tunnustaa, että oli helpompaa kirjoittaa kuin olla kirjoittamatta.

- Kirjan sanoma on mielestäni niin tärkeä, että se oli kirjoitettava. Kirjan kautta koen tehneeni tilanteelle jotain, vaikeinta olisi ollut olla tekemättä mitään.

Veri vetää Viroon

Virolaisen äidin ja suomalaisen isän tyttärenä Sofi Oksasella on verisiteet kirjojensa maahan. Hän vierailee lahden toisella puolella toisinaan, etenkin kun kaipuu käy vastustamattomaksi.

- Kaipaan Viron luontoa, se on erilainen kuin Suomessa. Myös maan ilmasto ylipäänsä miellyttää minua. Viron historia on minulle tärkeää ja se näkyy siellä ihan konkreettisesti, esimerkiksi arkkitehtuurissa.

Oksanen tunnustaa, ettei hänen viron kielen taitonsa ole virheetön.

- En puhu kieltä sujuvasti, mutta ymmärrän sitä erittäin hyvin ja luen virolaista kirjallisuutta ja lehtiä. Koen, että viron kieli rikastuttaa suomen kieltäni, koska se vaalii ilmaisukykyisiä sanoja, joita voin varioida ja joista voin etsiä vaikutteita.

Jo nyt on selvää, ettei Oksanen hylkää Viroa myöskään tulevissa romaaneissaan.

- Juuri nyt työstän tekstiä näytelmään, syksyllä tulee ensi-iltaan musiikkiteatterikappale, johon kirjoitan laulunsanoja. Se on minulle uusi aluevaltaus! Myöhemmin keskityn taas romaaneihin ja luvassa on Viro-teemaa vielä ainakin pariin kirjaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.