Viulistien parhaat seulotaan Sibelius-kilpailussa

Ranskan Eric Lacrouts astui ensimmäisenä kilpailijana lavalle, kun kahdeksas Jean Sibelius -viulukilpailu alkoi aamulla Sibelius-Akatemiassa.

Kahdeksannen Sibelius-viulukilpailun ensimmäiselle kilpailijalle, Ranskan Eric Lacroutsille taputettiin mukavasti, mutta häntä seurannut kilpailija, venäläinen Sergei Levitin sai yleisöltä jopa bravo-huutoja kiitokseksi. Levitin, 28, on Pietarin Mariinski-teatterin konserttimestari.

Tämänvuotisten kilpailijoiden joukossa on muitakin jo ansioituneita nimiä, mm. viime Menuhin-kilpailun voittaja, japanilainen Akiko Ono. Kilpailijoiden viulut kiinnostavat yleisöä, mutta tuomareiden arviointiin soitin ei vaikuta.

-Tuomaristo on sitä mieltä, ettei kilpailijoiden soittimilla ole merkitystä. He pystyvät punnitsemaan soittajan taidot, vaikka viulu olisi mikä. Monet tuomarit eivät edes halua tietää, millä viululla kukin kilpailee, Kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Tuomas Haapanen korostaa.

Haapanen kuitenkin epäilee, että kukaan tulisi tällaiseen kilpaan kovin huonon viulun kanssa. Yleensä kilpailijoilla on lainasoitin. Alkuerässä kilpailijat soittavat soolona Bachin sonaatteja tai partitoja sekä Paganinin kapriiseja, ja pianistin säestyksellä Mozartin Adagion tai Rondon tai Haydnin Adagion.

Yksi ensimmäisen päivän kilpailijoista, Espanjassa asuva ja sitä edustava Elena Mihailova Pogosova soitti Mozartin Rondon äitinsä, pianisti Victoria Mihailova Pogosovan säestyksellä. Muita kilpailijoita säestävät Naoko Ichihashi, Timo Koskinen, Juhani Lagerspetz, Risto Lauriala ja Ilmo Ranta.

Yleisöä oli paikalla mukavasti, mutta täynnä sali ei vielä ensimmäisenä aamuna ollut. Suurin osa jännittäjistä taisi olla kilpailijoiden isäntäperheitä, jotka olivat tulleet kannustamaan suojattejaan alusta alkaen. Viulukilpailu on kuitenkin aina kuulunut suomalaisyleisön suosikkeihin, joten on luultavaa, että sali vielä kilpailun edetessä täyttyy ääriään myöten.

Suomalaisviisikko

Suomea kilpailussa edustaa viisi nuorta, mutta jo sangen kokenutta viulistia. Heistä ensimmäisenä lavalle astuu 22-vuotias Laura Vikman huomenna. Vikman sai toisen palkinnon Kuopion valtakunnallisessa viulukilpailussa alkuvuodesta. Lisäksi hän on saanut toisen palkinnon kansainvälisessä Beethoven-viulukilpailussa vuonna 1998. Hän opiskelee parhaillaan Kölnin musiikkikorkeakoulussa sekä Sibelius-Akatemiassa Tuomas Haapasen johdolla ja on jo esiintynyt mm. Radion sinfoniaorkesterin solistina.

Nuorin suomalaisista kilpailijoista on pian 18 vuotta täyttävä Kirsi-Marja Alanen. Hän on voittanut tänä vuonna ensimmäisen palkinnon yli 14-vuotiaiden sarjassa vuorineuvos Juhani Heinosen viulukilpailussa Jyväskylässä. Alanen opiskelee Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla Seppo Tukiaisen johdolla.

Meri Englund (kuvassa), 25, jakoi ensimmäisen palkinnon Kuopion valtakunnallisessa viulukilpailussa tammikuussa. Hän on esiintynyt orkestereiden solistina kotimaassa ja Euroopassa. Hän on lisäksi Voces-jousikvartetin ensiviulisti. Tällä hetkellä Englundin opettaja Sibelius-Akatemiassa on Kaija Saarikettu.

Alanen ja Englund soittavat alkueränsä tiistaina. Carl-Magnus Hellingillä on kansainvälinen koulutus. Hän on opiskellut Yair Klessin johdolla ensin Israelissa Tel Avivissa ja vuodesta 1995 lähtien Itävallassa Grazin musiikkikorkeakoulussa. Viulunsoiton diplomin hän suoritti erinomaisin arvosanoin Dresdenin musiikkikorkeakoulussa. Hän on esiintynyt orkestereiden solistina ja konsertoinut eri puolilla maailmaa mm. kamarimuusikkona.

Pietari Inkinen, 20, jakoi ensimmäisen palkinnon Meri Englundin kanssa Kuopion valtakunnallisessa viulukilpailussa. Hän opiskelee Sibelius-Akatemiassa ja Kölnin musiikkikorkeakoulussa. Inkinen on myös ollut Jorma Panulan kapellimestarioppilas vuodesta 1994 lähtien. Hän on esiintynyt lukuisten kotimaisten orkestereiden solistina ja mm. heinäkuussa hän debytoi Toronton sinfoniaorkesterin solistina. Hellingin ja Inkisen ensimmäinen koetus on keskiviikkona.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.