Vuoden lehtikuva valittu

Katja Lösönen on voittanut Vuoden lehtikuva -palkinnon. Vuoden uutiskuvan otti Markus Jokela.

Vuoden lehtikuvaksi on valittu helsinkiläisen freelance-valokuvaaja Katja Lösösen kuva kirjailija Bo Carpelanista. Lösösen kuva valittiin myös henkilökuvasarjan voittajaksi. Palkintoraati totesi kuvan edustavan psykologista henkilökuvausta parhaimmillaan.

Hauska ja herkkä Carpelan

Vuoden lehtikuvaksi valitussa Lösösen kuvassa kulmiaan kohottava Bo Carpelan katsoo suoraan kohti. Mustavalkoisen kuvan etualalla on kasvoja osittain peittävä vaalea puunlehvä.

-Mietin ennen kuvausta, että Bo Carpelan kuvataan yleensä mietiskelevänä ja kovissa väreissä, vaikka hän on hyvin huumorintajuinen ja aina pilkettä silmäkulmassa. Halusin tehdä hauskan ja erilaisen kuvan, jossa vanhan miehen herkkyys ja kauneus pääsee esiin. Bo oli heti juonessa mukana, Lösönen kertoo.

Kuvaa ei ole julkaistu, sillä se ei sopinut Anna-lehteen tehdyn jutun konseptiin. Jutun yhteyteen valittiin erilainen Lösösen ottama kuva Carpelanista.

Lösönen kertoo, että noin 70 prosenttia hänen töistään on henkilökuvia.

-Henkilökuvissa 99 prosenttia työstä on kommunikaatiota ja kuvattavan rentouttamista, ja vain ripaus teknistä valokuvaamista. Se vaatii harjaantumista sekä kuvattavan asettamista omien lähtökohtien edelle, 26-vuotias Lösönen kiteyttää.

Vuoden lehtikuvaajaksi valittiin Helsingin Sanomien Hannes Heikura. Raadin mielestä Heikuran kuvasarja oli täysin hallittu sisältäen upeita yksittäisiä kuvia, joista kuitenkin näkyi kuvaajan selkeästi tunnistettava käsiala.

Vuoden uutiskuvan puolestaan otti Sonera-oikeudenkäynnistä Helsingin Sanomien Markus Jokela.

Kuvan ja animaation yhdistelmä palkittiin

Vuoden kuvituskuvaa valitessaan raati mieltyi ehdolla olleeseen animaation ja kuvan yhdistelmä. Kuvan ovat tehneet Keskisuomalaisen valokuvaaja Jaana Kautto ja Sunnuntaisuomalaisen graafikko Anniina Louhivuori. Läheltä piti työmatkalla -kuva kertoo humoristisella otteella traagisesta tapahtumasta, jossa vahasta muovattu onnettomuusuhri makaa verissään maantiellä.

Reportaasisarjan voitti Helsingin Sanomien Sami Kero kuvasarjallaan Gazasta. Vuoden urheilukuvaksi valittiin porvoolaisen freelance-kuvaaja Kari Kuukan kuva seiväshyppääjä Matti Monosesta. Yleisöäänestyksen vuoden urheilukuvasta voitti Lehtikuvan Jussi Nukari kuvallaan Sadekisat. Vuoden lehtikuvat valitsi viisihenkinen raati valokuvataiteilija Sari Poijärven johdolla.

Vuoden parhaan tv-uutiskuvauksen palkinnon saivat Timo Hämäläinen ja Hannu Ekblom MTV3:lle tehdyllä työllä Merikotkat. Opettavaisessa ja satuttavassa tarinassa oli raadin mielestä katsojan mieleen jäävää ainutlaatuista kuvaa. Viisihenkisen palkintoraadin puheenjohtaja oli pääkuvaaja Teuvo Karju.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.