Vuoden Luontokuva on vedenalainen otos lumpeesta

Tämänvuotisen Vuoden Luontokuva -kilpailun on voittanut veden alta otettu kuva lumpeesta. Kohti valoa -nimisen kuvan on ottanut espoolainen Pekka Tuuri elokuussa Lammin Porraskoskella.

Tuomaristo luonnehtii kuvaa runolliseksi, herkäksi ja hienotunteiseksi.

Tuuri on harrastanut luontokuvausta 1970-luvulta lähtien. Vuodesta 1991 alkaen hän on kuvannut sukeltaessaan.

Vuoden Luontokuva on valittu 30 vuoden ajan. Ensimmäisen kerran kilpailun historiassa voittajaksi valittiin vedenpinnan alta otettu kuva.

Kilpailuun osallistui lähes 1 100 kuvaajaa ja yli 9 600 kuvaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.