Vuoden nuori taiteilija esittäytyy Tampereella

Tampereen taidemuseossa avautuu yleisölle lauantaina 28.2.2009 Vuoden nuori taiteilija 2009 - Hannu Karjalainen. Samaan aikaan museon keskikerroksessa on esillä veistotaidetta omista kokoelmista. Näyttelyt ovat esillä 5.4.2009 saakka.

Hannu Karjalainen on järjestyksessä 25. Vuoden nuori taiteilija. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä ja Strasbourgissa, Ranskassa. Taiteestaan hän kertoo näin:

"Taiteeni lähtee halusta hahmottaa maailmaa ja taiteen tekemistä. Työskentelyssäni on usein lähtökohtana joku kuvan perusformaatti, kuten muotokuva tai maisema. Olen soveltanut muotokuvan ajatusta videotaiteeseen, pohdiskellen sen relevanssia ja mahdollisuuksia tämän hetken jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Muotokuvani eivät niinkään ole yksittäisen henkilön persoonan kuvauksia, vaan yleisluonteisempia pohdiskeluita inhimillisyyden tilasta. Videoteoksissani on toisaalta kyse myös ihan perustavaa laatua olevista kuvataiteen tekemisen kysymyksistä, kuten värin, tilan ja materiaalin suhteista."

Lisää taiteilijan tuotannosta voi lukea näyttelyn yhteydessä julkaistavasta, kuvitetusta näyttelykirjasta.

Karjalainen (s. 1978 Haapavedellä) on valmistunut vuonna 2005 Taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen koulutusohjelmasta. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti vuonna 2004. Yhteisnäyttelyihin hän on osallistunut vuodesta 2003 lähtien.

Karjalainen saa Tampereen kaupungin myöntämän ja Nokia Oyj:n tukeman yhteensä 20 000 euron stipendin sekä mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen taidemuseossa. Valtakunnallinen Vuoden nuori taiteilija -tapahtuma syntyi vuonna 1984 Tampereen Nuorkauppakamarin aloitteesta. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda esille nuoria, lahjakkaita taiteilijoita ja kiinnittää huomiota uuteen suomalaiseen kuvataiteeseen ja sen ilmiöihin.

Vuoden nuori taiteilija -näyttelyyn voi tutustua museon ylimmässä kerroksessa ja pohjakerroksessa. Keskimmäisessä kerroksessa on esillä veistotaidetta omista kokoelmista. Monet työt ovat nyt ensimmäistä kertaa esillä museossa. Näitä ovat esimerkiksi Matti Kalkamon suurikokoinen Absurdistan, merkillinen paratiisillisten ja terrorin sävyttämien tuntojen sekoitus. Uusia hankintoja nähdään myös Kari Cavénilta, Riku Riipalta, Inka Niemiseltä ja Sanna Lepältä. Oman esillepanonsa saa vanhemman polven kuvanveistäjä Anja Juurikkala, joka on lahjoittanut mitalituotantonsa Suomen Mitalitaiteen Killalle. Noin 50 taidemitalin lisäksi esillä ovat taidemuseon lahjoituksena saamat Juurikkalan pienoisveistokset.

Vuoden nuori taiteilija 2009 - Hannu Karjalainen sekä veistotaidetta omista kokoelmista Tampereen taidemuseossa 28.2. - 5.4. 2009. Puutarhakatu 34. Avoinna ti-su 10-18.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.