Yrjö Kokko laajasti esillä Kuusamossa

Kirjailija ja luontokuvaaja Yrjö Kokko ja hänen työnsä ovat vahvasti esillä Kuusamo Nature Photo - festivaalissa viikonloppuna.

Perjantaina alkavassa tapahtumassa on nähtävissä myös laaja luontokuvien näyttely ja kuultavissa useita konsertteja.

Yrjö Kokon aarrearkkua raotetaan tavalla, jota koskaan aiemmin ei ole tapahtunut. Kokon molemmat lapset kertovat isästään ja hänen tuotannostaan sekä näyttävät Kokon ottamia kuvia aina 1940-luvulta alkaen.

Pariisissa asuva fil.tri Anna Kokko-Zalcman on itsekin julkaissut kirjoja Suomessa, Ranskassa ja Espanjassa. Yrjö Kokon poika Olli Kokko on isänsä tavoin koulutukseltaan eläinlääkäri. Hän on poikasena ottanut monet kuvat isänsä kameralla ollessaan tämän mukana kuvausmatkoilla.

Kokon kuvista on tekeillä useita näyttelyitä, joista ensimmäinen nähdään nyt Kuusamotalossa Suomen valokuvataiteen museon suunnittelemana.

Tulossa uusin Pessi ja Illusia

Yrjö Kokko oli tuottoisa kirjailija. Kokon kirjoja on julkaistu Suomessa yli 20 ja niiden käännöksiä 11 maassa. Tänä syksynä ilmestyy uusin Pessi ja Illusia sekä kirjailijan elämänkerta. Pessi ja Illusia on ilmestymisensä 1944 jälkeen synnyttänyt noin sata tuotosta: käsikirjoituksia, balettia, nukketeatteria ja musiikkia. Itse kirjailijasta on hyvin niukasti henkilömateriaalia filmillä. Kuusamossa esitetään Matti Helmisen vuonna 1967 tuottama Yrjö Kokon haastattelu.

Luonto myös konserteissa


Konsertteja on kolmena iltana peräkkäin. Kaikki ovat täysin erilaisia, mutta yhteys luontokuviin on sama: katsoja näkee taustalla live-esiintyjien lisäksi kuvat.

Erikoinen poikkitaiteellinen toteutus kuullaan ja nähdään lauantaina, kun Aspects of the Finnish Nature tulkitsee luontoa kanteletaiteilija Marianne Uotilan, sellotaiteilija Tomi Uotilan, tanssija Leena Gustavsonin ja luontokuvaaja Hannu Hautalan työstämänä. Produktiota on tarkoitus esittää myöhemmin koti- ja ulkomailla.

Ulkomaisia vieraita ovat tällä kertaa ammattikuvaaja, biologi Klaus Nigge Saksasta, multivisioihin erikoistunut Dag Röttereng Norjasta ja maisemakuvaaja Claes Grundsten Ruotsista.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.