Jääkö Suomi yksin Soinia pelkääväksi pökköperäksi?

Saksaa saattaa ensi sunnuntain vaalien jälkeen hallita oikeiston ja demarien suuri koalitio. Jos se muuttaa Berliinin suhtautumista euroalueen kriisimaihin, soinilaisen Suomen kannattaa valmistautua yksinäiseen korpivaellukseen.

Jos nyt pitäisi lyödä Saksan vaaleista vetoa, löisin sosiaalidemokraattien (SPD) ja oikeistounionin (CDU/CSU) pakkoavioliiton puolesta.

Vaaka voi viikon aikana vielä kallistua nykyisen liberaalien (FDP) ja CDU/CSU:n muodostaman hallituksen puolelle. Tätä kirjoitettaessa viitteet suuresta koalitiosta olivat kuitenkin vahvoja: Baijerin kristillissosiaalinen unioni voitti ja FDP kompastui nahkahousuosavaltion maapäivävaaleissa menneenä sunnuntaina.

Väkevähkönä viitteenä on pidettävä myös sitä, että tulevan suuren koalition avainpoliitikot eivät virka halaistua sanaa tästä kaikille osapuolille ilmeisen epämukavasta vaihtoehdosta. Eivät puolesta eivätkä vastaan.

Demareilla on hyvässä muistissa edellistä Merkel-yhteistyötä seurannut murskatappio. Kansleri itse taas ei ole ottanut vaalikampanjassa kantaa mihinkään muuhunkaan kysymykseen. Ei tärkeään eikä vähäpätöiseen.

Juuri siksi tai siitä huolimatta Angela Merkel voittaa vaalit ja jatkaa liittokanslerina. Oli hallitsevan komppanian kokoonpano mikä tahansa. Siitä kenenkään ei tarvitse lausua halaistua eikä mitään muutakaan sanaa.

Niitä viisaita riittää, jotka vakuuttavat että Saksan hallituspohjalla ei ole muun Euroopan ja Suomen kannalta kovin suurta merkitystä. Juna kulkee vakaasti jo aikaisemmin tiedossa olleeseen suuntaan. Veturinkuljettaja tunnetaan eikä häntä olla vaihtamassa.

Olen toista mieltä. Enkä ole mielineni ihan yksin.

Jos demari-ikoni Willy Brandtin opetuslapset nousevat hallitukseen, Berliinin suhtautuminen euroalueen kriisimaihin voi muuttua. Ei ehkä dramaattisesti, mutta kuitenkin.

Vaikka SPD on liittopäivillä tukenut kaikkia Merkelin nykyisen hallituksen velkakriisipäätöksiä, puolue on taipuvaisempi väljentämään Kreikalle, Portugalille ja muille määrättyjä matokuureja. Yhteisiä joukkolainoja, niitä kuuluisia eurobondeja siis, tuskin tulee, mutta muuta lainaa piirun verran inhimillisemmillä ehdoilla kyllä.

Hienovarainen pehmentäminen ei välttämättä ole edes Angela Merkelille niin karvasta kalkkia kuin oletetaan. Berliinin rautarouva on varovaisin kääntein jo puhunut kasvua tukevista toimenpiteistä. Ne eivät ole konkretisoituneet euroiksi, mutta varovainen on silti olematonta isompi käänne.

Merkelin puheissa on kuulunut saksalaisen vientiteollisuuden ääni. Esimerkiksi autonvalmistajille eurooppalaisen kysynnän totaalinen hyytyminen on kaikkea muuta kuin vähäpätöinen asia.

Uuden mahdollisen punamustan hallituksen salkkujaolla on oma merkityksensä. Säästöhaukka Wolfgang Schäuble joutunee luopumaan rahaministerin tehtävistä. Ne kuuluvat kahden suuren puolueen yhteishallituksessa demareille, koska kansleri edustaa oikeistounionia.

Vuosien 2005-2009 suuressa koalitiossa ylin kasööri oli SPD:n nykyinen kovan onnen vaaliveturi Peer Steinbrück. Kansikuvakeskisormellaan viimeisetkin mahdollisuutensa tärvännyt entinen osavaltiopääministeri jäänee pois uudesta hallituksesta, mutta se ei muuta itse asiaa. Demari kassanvartijana voi olla hyvä uutinen sekä kriisimaille että koko euroalueen taloudelle.

Suomen nykyisissä isoissa hallituspuolueissa jo pelkkä spekulaatio europehmoiluun taipuvaisesta Berliinin kabinetista sitä vastoin aiheuttaa varmasti ikävää kammiovärinää.

Timo Soini (ps) jyrää kohti vaalivoittoa ja hallitusvastuuta tutulla taktiikalla: vastustamalla euroalueen kriisimaille jo kasattuja ja mahdollisesti vielä kasattavia tukipaketteja. Pääministeri Jyrki Kataiselle (kok) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselle (sd) ei jää muuta vaihtoehtoa kuin olla riittävän usein soinilaisempia kuin Soini itse.

Itse asiassa yhtä omista sisällissodistaan taas kalistelevat demarit ovat vakuusnäpertelyineen jo olleet. Myös Katainen on joutunut monessa yhteydessä jättämään Alexander Stubbin (kok) hallituksen ainoaksi aina valmiina olevaksi europartiolaiseksi.

Jatkossa jyrkkää ”tehkää kotitehtävät” ja ”meiltä ei senttiäkään” -linjaa joudutaan Helsingissä ehkä vetämään ilman Berliinin tukea. Suomesta tulee yksinäinen Soinia pelkäävä pökköperä. Vielä yksinäisempi kuin mitä oltiin vakuushölmöilyn pahimpina päivinä.

Toki tässä voi käydä toisinkin.

Akateemiselta pohjalta soinilaisuutta Saksassa soveltava Alternativ für Deutschland saattaa vastoin ennusteita nousta liittopäiville. Silloin Berliinin hallituksessa, pohjasta riippumatta, on paljon Timon miehiä ja naisia eikä Jutan ja Jyrkinkään tarvitse hävetä perussuomalaisten peesaamista.

Ja pökköperän risukasoihin paistaa aurinko.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.