Kai Natosta ja turvallisuuspolitiikasta saa edes puhua?

Samalla kun Euroopalla on talouskomissaari Olli Rehnin mukaan enää alle kymmenen ratkaisevaa päivää Euroopan velkakriisista ulospääsyksi, täällä pienessä kotimaassa käydään talouskriisin varjossa myös presidentinvaalikeskustelua.

Tai yritetään käydä. Ollaan käyvinään.

Hohhoijaa, hiljaista on. Herätkää, ehdokkaat! Kipinöinti, joka on leimannut suoria presidentinvaaleja Martti Ahtisaaren valinnasta 1994 saakka, on ilmeisesti sammunut suomalaiseen marras-joulukuiseen räntäsateeseen lopullisesti.

Yhdeltä osin keskustelun lamaantuminen ei ole mikään ihme. Yksi pääteema eli turvallisuuspoliittinen keskustelu on tapettu kohtuunsa. Natosta on näissäkin vaaleissa tehty sellainen mörkö, että se leimaa sanojansa lopuksi ikää syntiseksi, jolla ei ole sijaa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa, muusta maailmasta irrallaan olevassa paratiisitaivaassa.

Keskusteluilmapiiri vaalien ympärillä on muuttunut sellaiseksi, että sanaa "Nato" kukaan ei uskalla edes käyttää, ellei halua leimata itseään. Turvallisuuspoliittista keskustelua on kuitenkin mahdoton käydä ilman, että myös Natosta puhutaan. Esimerkiksi eurooppalaisesta puolustuksesta tai sen puutteesta ei voi puhua ilman Natoa. Venäjän varustautumisesta ei voi puhua ilman Natoa. Mistä turvallisuuspolitiikassa ylipäätään voi puhua ilman Natoa?

Tilanne on outo. Nyt jokainen, joka erehtyy korostamaan, että Nato on tehnyt jotakin hyvää esim. rauhanturvaamisen alalla, leimataan sen siliän tien Naton "salarakkaaksi". Piiloviesti on, että edes nukkuessa Natosta ei saa ajatella mitään positiivista, muuten olet "salarakas".

Suurimman leimakirjeen heiluttajan roolin on ominut itselleen Vasemmistoliito ja sen presidenttiehdokas, urheiluministeri Paavo Arhinmäki. Jotakin huvittavaa on siinä, kun taistelussa punavihreistä äänestäjäsieluista Arhinmäki joukkoneineen on alkanut leimata vihreiden Pekka Haavistoa Naton "salarakkaaksi" ja liki sotahulluksi, kun Haavisto on muutaman otteeseen todennut, että Nato on todellakin saanut jotakin hyvääkin aikaan mm. rauhanturvaamistehtävissä. Vasemmistoliiton kampanjaa Haavistoa vastaan käydään erityisesti sosiaalisessa mediassa.

MTV3:n Torstakabinetissa vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö piti Arhinmäen tyyliä "inhottavana ja epäreiluna" ja koko keskusteluasetelmaa hölmönä.

Kritiikkiin on syytä yhtyä. Viimeksi samanlainen leimakirves on heilunut, kun Arhinmäen Vasemmistoliiton edeltäjäpuolueen Skdl:n ja SKP:n edustajat ja moni muukin laski kotimaassa annettuja neuvostovastaisia lausuntoja ja keräsi niiden ympärille mustia listoja. "Naton salarakas" on korvannut terminä entisen kunnon leimakirvessanan "neuvostovastainen".

Se tuntuu Arhinmäeltä ja monelta muultakin unohtuvan, että Suomikin on mukana esimerkiksi Afganistanissa Nato-vetoisessa operaatiossa - vaikka onkin vetämässä operaatiosta 50 rauhanturvaajaa pois. Siitäkään presidentinvaalien yhteydessä kukaan ei uskalla edes sanoa, että puolustusvoimien toiminta on ollut jo pitkään Nato-yhteensopivaa. Suomi on kypsempi Nato-toimintaan kuin moni varsinainen Naton jäsen. Miksi, jos Nato on mörkö?

SDP:n Paavo Lipponen julisti puolestaan 2000-luvun alussa saksalaislehdissä, että Suomen Nato-jäsenyys on vain "ajan kysymys". Kotimaassa Lipponen irvisteli samoihin aikoihin, mitä pelättävää Natossa on.

Nyt kun Lipponen heiluttelee samaa leimakirvestä kokoomuksen Sauli Niinistölle kuin Arhinmäki Haavistolle, pelättävää tuntuu olevan. Lipposenkin suu on Nato-leiman takia supussa ja keskustelu seisoo.

Keskustan Paavo Väyrynenkään ei lukeudu Naton ystäviin. Viime viikonloppuna Väyrynen valotti Nato-kantojaan Oulussa tavalla, joka pani ihmettelemään. Väyrysen mukaan on tärkeää, että Suomi ylläpitää mahdollisuutta myöhemmin liittoutua, jos tilanne muuttuu. Jos Venäjän kehitys muuttuu, ja se alkaakin varustautua ja alkaa syntyä uhka ja asetelma muuttuu, meillä pitää tietysti olla mahdollisuus harkita myös Nato-jäsenyyttä, Väyrynen sanoi.

Eli sitten ollaan Naton oven takana itkemässä, kun Venäjän uhka on todellinen? Toistaiseksi kaikki ovat korostaneet, että ratkaisut pitää tehdä syvän rauhana aikana. Liekö Naton ovi edes auki, jos kriisi on jo eteisessä?

Presidentinvaalikeskustelun perusteella saa sen kuvan, että Nato on joukko barbaarivaltioita, joihin Suomi ei halua samaistua.

Keskustelu on niin suomalaista, niin suomalaista.

Kysymys kuuluu nytkin: seuraavatko presidenttiehdokkaat ja tuleva presidentti kansalaismielipidettä - vai johtavatko ne sitä?

Mainos

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.