Suomi tarvitsee nyt hyviä uutisia

Suomi nyt: Synkkiä näkymiä taivastellaan, mutta mitään ei tapahdu. Tumput suorina odotellaan.

Odotetaan, että eurokriisi hellittäisi eikä teollisuus menettäisi uskoaan Suomeen. Toivotaan, että työssäkäynti ja tuottavuus lisääntyisivät kuin itsestään vastoin ikätrendejä ja saavutetuista eduista tinkimättä.

Suomi on kovaa poikaa ja tyttöä vaatimaan kulukuria ja julkisen talouden tasapainottamista muilta. Mutta omien silmien avaaminen vääjäämättömälle kehitykselle on jo vaikeampaa.

Maan hallituksen mantrana on ollut julkisen talouden tasapainoon pyrkiminen menoja leikkaamalla ja veroja lisäämällä. Nyt alkaa yhä enemmän kuulua äänenpainoja siihen suuntaan, että kasvusta ja työllisyysasteesta tulisi huolehtia ykkösasiana tai vähintään rinta rinnan. Ei siis saisi säästää ja verottaa niin, ettei talouskasvulle synny tilaa.

Kun tämän vuoden poliittista keskustelua seuraa, on silmiinpistävää, ettei talouselämällä eikä euroalueella ole Suomessa äänenkannattajaa - ei ainakaan sellaista, joka rohkenisi sanoa ääneen jotain muuta kuin mitä uskoo kansalaisten enemmistön haluavan kuulla.

Kuka puolustaisi teollisuutta?

Teollisuus itse kyllä murehtii rikkipäästödirektiiviä, energian hinnan nousua ja kallista raamia koulutuksineen. Mutta onko miehissä tai naisissa tuotu esiin, miksi se euro on meidän taloudelle ja hyvinvoinnille elintärkeä?

Onko tarpeeksi jämäkästi – ilman, että tarvitsee uhkailla – kerrottu, mitä todella saattaa olla edessä, jos teollisuus päättää siirtää tuotantonsa tyystin muualle.

Kuka poliitikko rohkenisi oikeasti sanoa, että tarvitaan myös teollisuuden työpaikkoja? Ja että olemassa olevista työpaikoista on helpompi pitää kiinni kuin luoda kokonaan uusia.

On hyvä, että Suomessa on nyt start up -buumi ja kasvuyrittämisen palo. Uusia ja kiinnostavia aloja ja yrittämisen intoa syntyy. Loistavana esimerkkinä oli Slush-konferenssi viime viikolla Helsingissä. Henki oli kuin Piilaaksossa konsanaan. Yrittäjät ja sijoittajat loivat suhteita. Pöhinää riitti.

Kuitenkin on hyvä muistaa, että esimerkiksi peliteollisuus työllistää n. 500 henkeä ja yksi laivatilaus 12 000.

Suomen perinteinen, vanha teollisuus tarvitseekin start up -henkeä ja nostatusta.

Mistä syntyikään Suomeen se asenneilmasto, ettei täällä enää kannata mitään raskasta teollisuutta harrastaa? Sehän pilaa ilmastonkin! Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa vientiteollisuus toimii ympäristön kannalta modernilla teknologialla. Huomattavasti suuremmat haitat koituisivat sen siirtymisestä esim. Kaakkois-Aasiaan – myös ilmaston näkökulmasta.

Sama koskee kaivosteollisuutta. Kehtaako joku sitä puolustaa, vaikka Talvivaara onkin surullinen esimerkki.

Pitäisi myöntää, ettei tiikerinloikkaa palveluista elävään jälkiteolliseen yhteiskuntaan synny yhdessä yössä. Pitäisi antaa signaali, että halutaan pitää kiinni myös teollisuudesta ja huolehtia sen kilpailukyvystä ja mahdollisuuksista. Kysymyksessä ei ole joko tai -valinta, vaan todellakin sekä että. Ei uuden kehittämisen tarvitse olla vanhan surma. Molempia tarvitaan.

Aika paljon on kyse asenteesta – Uuden oivaltamisesta

Siksi MTV Media on mukana Slush-hankkeessa – tukemassa kasvuyrittäjyyttä ja yrittämisen henkeä.

Siksi MTV Media ja uutistoimitus on mukana kolmivuotisessa hyväntekeväisyyshankkeessa Nuorten hyväksi. Tänään liikkeelle polkaistussa kampanjassa tavoitteena on nuorten toimettomuuden, yksinäisyyden ja syrjäytymisen estäminen suojelijanaan Tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Nuorten asia on meidän yhteistä tulevaisuutta: työn ja mahdollisuuksien tarjoamista nuorille. Media voi olla tässä mukana käyttämässä vaikutusvaltaa ja herättelemässä ihmisiä.

Päätoimittajalta kysytään usein, miksi uutiset ovat aina niin ikäviä ja huonoja, miksi ei ole koskaan hyviä uutisia.

Vastaan, että se, kun asiat menevät nykymallillaan ei useinkaan ole uutinen, vaan poikkeamat siitä ovat. Monesti poikkeamat ovat ikäviä yllätyksiä ja ennakoimattomia tapauksia – uutisia.

Mutta hyville uutisillekin on tilaa. Niitä ei kuitenkaan synny itsestään.

Hyvät uutiset suomalaisessa yhteiskunnassa vaativat tekoja kaikilta - sinulta, minulta, medialta, päättäjiltä, työnantajilta ja -tekijöiltä - jokaiselta.

Nyt hyvästit loputtomille seminaareille ja selvityksille. Eteläranta, Hakaniemi ja Arkadianmäki! Tekoja peliin. Ei seistä enää tumput suorina. Ansaitsemme hyviä uutisia.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.