(14.2.03) Keskusta kaksilla raiteilla

SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma moittii kirjoituksessaan Keskustaa kaksilla rattailla kulkemisesta.

Heinäluoma, Eero

Keskustapuolue näyttää jatkavan vaalitaistelussa kaksilla rattailla kulkemista. Puolueen 10.2. julkistettu vaaliohjelmassa puhutaan enää miljardin euron panostuksista koko vaalikauden aikana, mutta samaan aikaan puolueen ehdokkaat kentällä ja puolueen mainonta lupaa edelleen kuuta taivaalta.

Keskustapuolue kiemurteli koko alkuvuoden ajan yrittäen välttää omien tavoitteidensa konkretisointia - näiden ns. hintalappujen laskemista. Erityisesti kokoomuksesta tullut kritiikki oli siksi kovaa, että keskustan ohjelmatyölle tuli niin suuri uskottavuusvaje, että sitä täytyi lähteä täyttämään vielä yhdellä ohjelmalla.

Keskustan uudesta viimeisimmästä ohjelmasta paistaa lävitse ensimmäistä kertaa arkipäivän realismi. Siitä puolue ansaitsee tunnustuksen. Keskustan maanantainen ohjelma tulee loppusummassa kerralla maanpinnalle.

Vielä viime marraskuussa keskusta esitti varjobudjetissaan yksin tälle vuodelle 4,7 miljardin euron menonlisäyksiä. Nyt keskusta arvioi tyynesti menojen lisäysvaraksi enää 1,0 miljardia euroa ja senkin kokoamiseen tarvittaisiin neljän vuoden aika. Paluu maanpinnalle on tapahtunut ennätyslyhyessä ajassa. Syytkin ovat ilmeisiä. Paitsi pelko uskottavuuden tuhoutumisesta keskusta varautuu jo hyvää vauhtia hallitusvastuuseen. Keskustan johdossa pidetään viimeisten galluppien pohjalta ilmeisesti jo varmana hallitukseen paluuta ja siksi haetaan aikaisempaa realistisempaa lähestymistä.. Vaalitaistelun lopussa eivät suuret lupaukset saisi halkaista suuta, kuten emerituskeskustalainen Seppo Kääriäinen asiaa luonnehti.

Viimeisessä ohjelmassa ei enää luvata opintotuen korotuksia, ei eläkeindeksien parannuksia eikä ruuan arvonlisäveron alennuksia puhumattakaan kuntien valtionapujen lisäämisestä tai kuntasektorin naisten palkkojen parantamisesta. Maatalouden lisätuet ovat tosin säilyneet, joskin nekin pienennettyinä.

Keskustan viimeisin vaaliohjelma tunnustaa, ettei heillä sittenkään ole sellaista setelipainoa, josta mammonaa voitaisiin jakaa. Viimeisimmän ohjelman kirjoittaja ansaitsee tunnustuksen laskutaidosta ja realismista. Toivottavasti puheenjohtaja Jäätteenmäki rohkenee seisoa tämän realistisen ohjelman takana jatkossa. Vai jatkuuko kaksilla raiteilla kulkeminen?

Näissä vaaleissa puolueiden vaaliohjelmat ovat konkreettisempia ja uskottavampia kuin esim. vuoden 1991 vaaleissa, jolloin keskusta sai edellisen suuren vaalivoiton. Vaalitulos oli valheelle rakennettu, kuten valtiomiesluokan vaikuttaja Kalevi Sorsa lopputulosta osuvasti luonnehti. Keskustan veret seisauttava vaalivoitto johtikin porvarihallituksen syntymiseen ja Suomen todellisen kahtiajakoon. Loppu onkin historiaa.

Äänestäjän kannalta vaaliasetelma voi nyt muodostua rehellisemmäksi kuin 1991. Siitä suurin ansio kuuluu kokoomukselle, jonka kuuden kohdan ohjelma tarkkoine laskelmineen näytti tietä paranevalla poliittiselle kulttuurille.

Sosialidemokraatit ovat ottaneet kokoomuksen haasteen vastaan omassa ohjelmassaan. Sosialidemokraatit pyytävät kansalaisilta vaaleissa tukea ohjelmalle, jossa vaalikauden alun panostukset tehtäisiin voimakkaasti kasvun ja työllisyyden vauhdittamiseen. Tähän antaa uutta pontta viimeiset huolestuttavat työllisyystiedot, jossa teollisuuden ja palveluidenkin osalta kansainvälisen talouden vaikeudet ovat siirtymässä Suomeen. Tarvitaan myös rahaa, jos pitkäaikaistyöttömyys halutaan katkaista ja nuorille taata työ- tai koulutuspaikka. Sosialidemokraatit eivät jätä työttömyydenhoitoa yksin markkinavoimille.

Sosialidemokraatit käyttäisivätkin vaalikauden aikana 1,5 miljardia euroa työllisyyden ja palveluiden parantamiseen. Tästä summasta 400 miljoonaa olisi vaalikauden alussa tehtäviä työllisyyspanostuksia ja pysyviä panostuksia olisi 1,1 miljardia. Sosialidemokraatit nostavat terveydenhoidon, koulun ja vanhustenhoidon tarpeet monen muun menotarpeen edelle. Rahaa ei luvata sirotella kaikkien sosiaalietuuksien korottamiseen.

Sosialidemokraatit ovat omassa linjauksessaan laittaneet palvelujen tarpeet suurten veronkevennyslupausten edelle. Meistä on rehellistä sanoa, että terveydenhoidon ja koulun sekä vanhustenhoidon tarpeiden täyttäminen vaatii myös verotuloja.

Kansalaisilla on nyt mahdollisuus tehdä aitoja vertailuja puolueiden ohjelmien välillä.

Sosialidemokraattien vaaliohjelma rahoituslaskelmineen löytyy osoitteesta www.sdp.fi. Kokoomuksen osoitteesta www.kokoomus.fi. Keskustan viimeisin joskaan ei vielä välttämättä viimeinen ohjelma löytyy osoitteesta www.keskusta.fi. Kannattaa tutustua.

Eero Heinäluoma, SDP:n puoluesihteeri

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.