(17.10.03) Yhdysvallat nukkui pommiin

Tutkija Teija Tiilikainen katsoo, että Yhdysvallat ei pysty estämään eurooppalaisen puolustusyhteistyön tiivistymistä.

Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian erityissuhteessa eletään jännitysnäytelmää. Yhdysvaltojen intresseissä on ollut ylläpitää transatlanttista liittosuhdetta kylmän sodan jälkeiselläkin ajalla. Tämä on merkinnyt, että se on kylläkin kannustanut eurooppalaisia liittolaisiaan ottamaan enemmän vastuuta Euroopan turvallisuudesta, mutta asettanut samalla tälle vastuunkannolle selkeät rajat. Eurooppalainen turvallisuuspoliittinen yhteistyö ei Yhdysvaltojen näkemyksen mukaan saa kyseenalaistaa Naton kollektiivisen puolustuksen järjestelmää eikä erityisesti merkitä Natoon luotujen sotilasrakenteiden kaksinkertaistamista . Tällä viitataan uusien vastaavien rakenteiden pystyttämiseen eurooppalaiselle pohjalle.

Euroopan liialliseen turvallisuuspoliittiseen itsenäisyyteen tähtäävien hankkeiden pysäyttämisessä Yhdysvallat on tähän mennessä aina voinut luottaa sen läheisimpään liittolaiseen Isoon-Britanniaan. Hankkeiden puuhamiehinä esiintynyt parivaljakko Ranska ja Saksa on tästä johtuen kyennyt ajamaan niitä vain osittain läpi. Usein myös Saksa on kuunnellut varsin herkällä korvalla Yhdysvaltojen toiveita ja ollut Ranskaa halukkaampi rakentamaan eurooppalaiseen yhteispuolustukseen tähtäävät hankkeet kiinteässä yhteydessä Nato-järjestelmän kanssa.

Nyt muutoksen tuulet näyttävät puhaltavan monelta suunnalta. Ensimmäiseksi turvallisuuspolitiikkansa kurssia hienosääsi Saksa. Sen poliittisen johdon ajautuminen konfliktiin Yhdysvaltojen kanssa Irakin kriisin yhteydessä on vahvistanut entisestään Saksan sitoutumista Natosta riippumattoman eurooppalaisen puolustusjärjestelmän luomiseen. Naton kanssa päällekkäisiä puolustusrakenteita on kehitetty Saksan, Ranskan, Belgian ja Luxemburgin kesken. Niille on haettu myös vahvaa jalansijaa EU:n uuteen, parhaillaan neuvoteltavana olevaan perustuslailliseen sopimukseen.

Yhdysvallat mitä ilmeisimmin luotti tälläkin kertaa lähiliittolaisensa Ison-Britannian haluun ja kykyyn torpedoida tällaiset eurooppalaisen puolustuksen syventämishankkeet. Sen reaktiot viime kuukausien toimintaan olivat tästä johtuen pitkään varsin vaimeat. Blairin hallitus on kuitenkin samanaikaisesti lähettänyt hieman toisenlaista signaalia EU-kumppaneilleen, mikä on vahvistanut monien EU-maiden uskoa yhteispuolustuksen konkreettiseen syventämiseen tällä kertaa. Prosessi huipentui Saksan, Ranskan ja Britannian syyskuiseen huipputapaamiseen, jossa sovittiin Natosta irrallisten puolustusrakenteiden kehittämisestä EU:n yhteydessä.

Nyt onkin ajauduttu tilanteeseen, jossa EU:n puolustuksesta käytävien neuvottelujen ollessa loppusuoralla unionin hallitustenvälisessä konferenssissa Yhdysvallat käyttää vahvaa diplomaattista voimaa pysäyttääkseen vielä tämän hankkeen. Se on kutsunut koolle Naton hätäkokouksen mitä ilmeisimmin painostaakseen lähiliittolaisensa oikeille raiteille. Saattaa kuitenkin olla, että painostustoimet tulevat liian myöhään ja että niiden seuraukset vielä kääntyvät Yhdysvaltoja vastaan. Tony Blair on omaksunut rakentavan asenteen eurooppalaisiin puolustushankkeisiin, sillä tällä kentällä Ison-Britannian asema eräänä johtavista maista on itseoikeutettu. Myös Ranska ja Saksa tunnustavat tämän, mistä johtuen ne ovat käyttäneet parhaat diplomaattiset taitonsa houkutellakseen britit mukaan omaan suunnitelmaansa.

Hyvin harva eurooppalainen toivoo transatlanttisen liittosuhteen lopullista katkeamista, joten syntyneessä kiistassa on varsin paljon pelissä. Yhdysvaltojen on kuitenkin tunnustettava, että Eurooppa hakee turvallisuuspolitiikassakin paikkaansa enemmän tasavahvana kumppanina kuin sen talutusnuorassa kulkevana kuuliaisena lemmikkinä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.