22.02. Suomi pysyköön Naton ulkopuolella

MTV3:n uutisten nettivieras Anneli Jäätteenmäki vaatii selkeyttä Natokeskusteluun ja haluaa korostaa sotilaallisen liittoutumattomuuden hyviä puolia: Suomi pysyköön Naton ulkopuolella

Suomalainen Nato-keskustelu on kuin varjonyrkkeilyä. Hallituksessa ei näytä olevan yhtenäistä linjaa turvallisuuspolitiikan tulevaisuudesta. Pitää osata lukea rivien välitkin, jos haluaa pysyä selvillä mitä mieltä kukin on.

Aktiivisin keskustelun hämmentäjä on puolustusministeri Jan-Erik Enestam. Yhtenä päivänä hän vastustaa kansanäänestystä mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, toisena päivänä hän vähättelee, että Nato on vain yksi kansainvälinen järjestö muiden joukossa. Mihin hän pyrkii?

Enestam herättää puheillaan hämmennystä ja levottomuutta. Ei kai se voi olla hallituksen keskeisen ministerin tehtävä. Kyllä puolustusministerikin tietää, että Nato on yhä sotilasliitto.

Kaikki valtiot, olivatpa ne suuria tai pieniä, joutuvat jossakin vaiheessa ratkaisemaan turvallisuuspolitiikkansa peruslinjan. Sen suhteen niillä on kolme vaihtoehtoa: liittoutuminen, liittoutumattomuus tai eristäytyminen.

Mikään näistä vaihtoehdoista ei ole lopullisessa mielessä pysyvä. Aina on varauduttava muutoksiin, vaikka turvallisuusympäristö näyttäisi jähmettyneen vuosikymmeniksikin paikalleen.

Liittoutumisen perimmäisenä tarkoituksena on valtioiden voimavarojen lisääminen ja sen perustana on etujen samankaltaisuus. Nämäkään lähtökohdat eivät kuitenkaan pysy ikuisesti samoina, vaan sekä voimavarat että edut saattavat ajan myötä muuttua.

Niinpä valtioilta vaaditaan jatkuvaa herkkyyttä ja valppautta sekä lähiympäristön että koko maailman tarkkailussa. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna Suomen suhde sotilasliitto Natoon on erityisen mielenkiintoinen.

Vakiintuneessa kielenkäytössä liittoutumisella tarkoitetaan osallistumista sotilasliittoon tai tällaisen liiton perustamista tilanteessa, jossa sellainen vaara uhkaa valtion perimmäisiä etuja, kuten itsenäisyyttä tai sen kansalaisten turvallisuutta, josta se ei katso voivansa selviytyä yksin.

Tällöin siis ajatellaan, että yhdistämällä voimavarat osapuolet voivat parhaiten ajaa omia etujaan. Näin syntyi huhtikuussa 1949 Washingtonissa sotilasliitto Nato, jonka perustamissopimus on edelleen voimassa. Sen vastapainoksi perustettiin myöhemmin Varsovan liitto. Kylmä sota oli silloin kuumimmillaan.

Varsovan liitto purettiin virallisesti vuonna 1991, mutta Nato jatkoi toimintaansa. Sen poliittiset ja sotilaalliset rakenteet eivät ole ratkaisevasti muuttuneet, vaikka "uuden strategian" myötä on perustettu uusia yhteistyöelimiä, muutettu komentojärjestelmää ja otettu uusia jäseniä.

Nato on edelleenkin ensisijaisesti sotilasliitto, johon kuuluvat maat voivat laskea, että jos ne joutuvat sotilaallisen hyökkäyksen kohteiksi, kaikki muut jäsenmaat rientävät avuksi. Syyskuun 11. päivän terrori-iskut osoittivat, ettei kyseessä tarvitse olla tavanomaisin asein tehty hyökkäys, kun yhteinen turvatakuu astuu voimaan.

Nyt on kysyttävä, onko Suomen turvallisuuspoliittisessa lähiympäristössä, Itämerellä, Pohjois-Atlantilla, Keski-Euroopassa tai Venäjällä, tapahtunut sellaisia muutoksia tai ovatko Suomen omat voimavarat muuttuneet sillä tavalla, että Suomen ja Naton edut olisivat tulleet lähemmäksi toisiaan kuin kylmän sodan aikana, ja olisiko Suomen sen vuoksi harkittava liittymistä sotilasliittoon. Kysymystä voidaan vielä täsmentää pohtimalla, onko Nato muuttunut tai muuttumassa sotilasliitosta poliittiseksi liitoksi, jolloin kysymystä sotilaallisesta liittoutumisesta ei tarvitsisi lainkaan esittää.

Oma vastaukseni molempiin kysymyksiin on kielteinen. Ensinnäkin, Suomen lähiympäristössä on tapahtunut kylmään sotaan verrattuna muutoksia, jotka puoltavat täysin päinvastaista turvallisuuspoliittista perusratkaisua kuin sotilaallista liittoutumista.

Tuskastuttava ja monessa suhteessa nöyryyttävä rautaesirippu, joka lävisti Euroopan sydämen, on poissa. Ei ole vähimmässäkään määrin Suomen etujen mukaista, että uutta kahtiajakoa Nato-maihin ja ei-Nato-maihin ryhdyttäisiin vahvistamaan Euroopassa.

Toiseksi, Naton toiminta Persianlahden sodassa, Balkanilla ja Afganistanissa osoittaa, että se on voittopuolisesti sotilasliitto. "Uuden strategian" retoriikan ei pitäisi antaa hämätä tätä tosiasiaa. Tämäkin syy puoltaa pysyttäytymistä Naton ulkopuolella.

Suomelle riittää hyvin jäsenyys EU:ssa ja aktiivinen toiminta EU:n, ETYJ:n ja Naton rauhanturvaoperaatioissa, joilla tulee olla YK:n virallinen ja selkeä tuki. Näin me olemme valinneet turvallisuuspoliittiseksi perusratkaisuksemme liittoutumisen ja antaneet sille tavanomaisesta kielenkäytöstä selkeästi poikkeavan sisällön. Me olemme sotilaallisesti liittoutumattomia.

Anneli Jäätteenmäki, Keskustan varapuheenjohtaja

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.